Etelä-etelä -vaihtoa

Sinsibere-hankkeen Suomen pään kumppanijärjestöllä Dodolla on kaksi ympäristöaiheista kehitysyhteistyöhanketta: Sinsibere Malissa ja Tany Maitso –hanke Madagaskarilla. Uutterien ennakkovalmistelujen hedelmiä korjattiin täällä reilu viikko sitten, kun näiden hankkeiden välisen etelä-etelä –vaihdon ensimmäinen osio toteutui. Vieraaksemme tänne kahdeksaksi päiväksi saapui Madagaskarilta kaksi hanketyöntekijää, Tany Maitson assistentti Chantal Soloniaina ja teknikko Angelin Razafitsihoarana. Kuvassa he vaihtavat kokemuksia hankkeistaan MFC:n työntekijöiden kanssa Kaben kylässä.

”Suuria kulttuurieroja ei ole odotettavissa, olemmehan kaikki afrikkalaisia”, oli molempien vastaus ensimmäisenä vierailupäivänä kysymykseen siitä, mikä Malissa voisi olla erilaista kotimaahan verrattuna. Vierailun aikana vastaus pysyi pitkälti samana, vaikka pieniä yksityiskohtaisia eroja löytyikin viljalti. Vierailijoiden huomiota kiinnittivät muun muassa sormilla syöminen ja se, ettei Malissa ole tapana käyttää vessapaperia.

Etelä-etelä –vaihto on suomalaisessa kehitysyhteistyössä edelleen aika harvinaista herkkua, mikä tekee hankkeiden yhteistyössä toteutetusta vaihdosta erityisen kiinnostavan. Etelä-etelä –vaihdossa ideana on vahvistaa etelän järjestöjen osaamista ja edesauttaa molemminpuolista oppimista järjestöjen välillä. Vaihtoon lähetettävät työntekijät eivät ole hankkeen koordinaattoreita tai järjestön johtajia vaan ihan tavallisia hanketyöntekijöitä. Vaihdon toinen osuus järjestetään syksyllä 2008, jolloin kaksi malilaista hanketyöntekijää matkustaa Madagaskarille.

Biodiversiteetistään kuuluisalla Madagaskarin saarella ja Saharan laidalla Malissa toimivilla hankkeilla on erilaisista oloista huolimatta sama päämäärä: paikallisten ihmisten vaihtoehtoisten elinkeinojen vahvistaminen, jotta heidän ei tarvitse tuhota ympäristöään esimerkiksi puunhakkuulla tulojen saamiseksi. Kokemusten vaihtaminen hankkeista olikin hedelmällistä molemmin puolin. Hanketyöntekijöiden lisäksi vaihdosta näyttivät hyötyvän myös Sinsibere-kylien asukkaat, sen verran vilkasta oli keskustelu madagaskarilaisten ja kyläläisten välillä. Madagaskarilaiset näyttivät erityisen kiinnostuneilta Sinsibere-naisten osuuskunnasta, saippuanvalmistuksesta ja jatropha-öljyn käytöstä. Malilaiset puolestaan kyselivät erityisesti hunajan tuotannosta ja Madagaskarista yleensä. Kuva Sienen kylästä, jossa vieraat tutustuivat saippuan valmistukseen. Angelin kuvassa keskellä valkoisessa paidassa.

Tiiviin aikataulun puitteissa kahdeksassa päivässä madagaskarilaiset tutustuivat niin Malin kumppanijärjestön toimintakenttään laajemmin kuin Sinsibere-hankkeeseen yksityiskohtaisemmin. Vierailu piti sisällään keskusteluja hankkeista, runsaasti käytännön kylävierailuja sekä vapaamuotoisempaa ajatustenvaihtoa työntekijöiden kesken. Kaikesta kokemastaan, oppimastaan ja opettamastaan madagaskarilaiset vierailijat kirjoittavat oppimispäiväkirjaa sekä raportin. Myös Malin puolen osallistujat kirjoittavat lyhyet raportit vierailusta. Viimeisenä päivänä Chantal kertoi yllättyneensä positiivisesti kaikesta näkemästään. Yksi mieleenpainuvista hetkistä oli Garalon kylässä nähty energian tuottaminen jatropha-öljyllä. Kuvassa Chantal tutkimassa jatrophan siemeniä Garalossa.

Kyläilyä kuvina

Myyntipöytä Bougoulassa keskiviikon markkinoilla. Pieniin pusseihin pakattuina tarjolla muun muassa suolaa, baobabin lehdistä tehtyä jauhetta, pähkinöitä, chilimaustetta, okraa ja maapähkinävoita. Lisäksi sipuleita, tomaatteja sekä oikealla keskellä kuivattuja kaloja.

Maapalloistumisesta esimerkkinä molempien tomaattikasojen vierestä löytyvät keltaisina pilkottavat Maggi-kuutiot perinteisten ruoka-aineiden keskellä. Etualalla puolestaan myynnissä vihreän baobab-jauheen edessä on pussitettua makaronia ja spagettia.









Sienen kylässä saippuanvalmistusta seuraamassa Naari Berthe sekä kutsumaton vieras. Aasin kiljunta on muuten uskomattoman epämiellyttävän kuuloista. En ole ikinä kuullut teurastettavan sian ääntä, mutta voisin kuvitella, ettei aasi jää sille kovin huonoksi kakkoseksi. Enkä suinkaan tarkoita teurastettavaa aasia, vaan eläimen ihan jokapäiväistä ääntelyä.

Saippuanvalmistus sujui hyvin näiden valvovien silmäparien alla. Tuloksena oli paikallisille karitepähkinöille tuoksuvaa, koostumukseltaan riittävän kovaa saippuaa. Tuoreeltaan ostettuna hinnaksi yhdelle palalle kyläläiset määrittelivät 125 CFA (1 euro= 665 CFA).






Koulun käymälä Kaben kylässä. Päättelin sisään astuessa, että vasen puoli lienee tarkoitettu pienemmälle hädälle ja oikea puolestaan isommalle. Vessaan mentäessä mukaan annetaan sympaattisen näköinen muovinen vesikannu, jonka käytöllä korvataan vessapaperi.

Itse en ole vielä riittävästi malilaistunut jättääkseni nenäliinat tai pidemmällä reissulla wc-paperirullan kotosalle. Jos kyseessä olisi vuosien oleskelu, ehkä sellainenkin askel tulisi jossain vaiheessa otettua.



Malissa valtauskonto on islam. Kylistä löytyy usein moskeijoita, jotka on rakennettu bancosta, eli savesta. Banco on muutenkin Malissa hyvin yleinen talojen rakennusaine, myös kaupungeissa.

Pohdiskelin aikani moskeijassa ympäriinsä sojottavia puukeppejä, keksien niille toinen toistaan symbolisempia merkityksiä. Kun vihdoin pyysin paikallisten selitystä asialle, oli vastaus yksinkertainen: "No, ne nyt ovat siinä siksi, ettei rakennus romahda". Se siitä sitten.




Kuvassa taka-alalla perinteinen tulisija, jossa jäähtymässä on kastike tô-ruoalle. Perinteisessä tulisijassa kattila lepää kolmen ison kiven päällä, jolloin polttopuilla tuotetusta energiasta suuri osa karkaa taivaan tuuliin.

Etualalla on foyer amélioré eli "parannettu tulisija", jonka savirakennelma pitää energian tiiviimmin kasassa. Kylissä on järjestetty koulutusta näiden energiatehokkaiden liesien rakennuksessa, jotta kotikäyttöön tarvittavan polttopuun kulutus vähenisi.









Veden nostamista kaivosta Tafelen yhteispuutarhassa. Puutarhassa jokainen nainen viljelee omaa maapalstaansa. Sinsiberen puitteissa rakennettujen kaivojen lisäksi kyläläiset ovat itse rakentaneet lisäkaivoja puutarhaan, mikä on hanketyöntekijöille merkkinä paikallisten sitoutumisesta toimintaan.

Suurella osalla naisista on pienin lapsi mukanaan töitä tehdessä. Ripeästi syntyvä kantoliinaratkaisu selkäpuolelle näyttää toimivalta ja kuormittaa vähemmän selkää kuin lapsi kantoliinassa etupuolella. Kylissä äitiysloman käsite on luonnollisesti tuntematon. Kaupungeissa yleinen äitiysloma työssäkäyville on kolme kuukautta.






Siene ja Banco-coura, kaksi Sinsiberen hankekylää, sijaitsevat Niger-joen varrella. Vaikka kaikki yhdeksän hankekylää sijaitsevat vain muutamien kymmenien kilometrien päässä toisistaan, etäisyydet tuntuvat suuremmilta teiden puuttumisen ja niiden huonokuntoisuuden takia. Niger tarjoaakin jokikyliin aivan uudenlaisia elementtejä muihin hankekyliin verrattuna.

Ensinnäkin viljeleminen on helpompaa, sillä vesi on helpommin saatavilla. Toiseksi kylän ruokavalioon kuuluu tuore kala, joka muissa kylissä on paljon harvinaisempi ruoka-aine. Joki tuntuu myös tuovan tuulahduksen muualta, mikä näkyy tietyllä tapaa kyläläisten tavassa olla ja elää. Se johtuu varmaankin kyläläisten tottumisesta jokea pitkin liikkuviiin muukalaisiin.






Mangojen loputtoman hehkuttamisen jälkeen on kai sanottava hyvä sananen myös papaijoista. Eivät ne tosin mangoille vertoja vedä, vaikka makuasioista ei liene sopivaa kiistellä. Mutta hyviä ovat nekin.

Kuva yhdestä naisten yhteispuutarhasta, josta papaijapuiden lisäksi löytyi ainakin sipuleita, pähkinöitä ja gomboa (suomeksi okra). Gombo nimenä on sen verran herttainen, että sen tuominen suomalaiseen ruokapöytään saattaisi kasvattaa vihannesten syöntiä kouluikäisten keskuudessa. "Äitiiiii, mitä tänään on ruoaksi?" "No, gomboa ajattelin valmistaa..." -VAU, GOMBOA, tosi siistiä... onhan se jo pian valmista?"

Kaivoja ja häähumua

KAIVOJA

Vesi on elintärkeä asia. Tuhansien järvien maassa pääsee välillä unohtumaan, että meille itsestään selvänä lankeava luonnonvara on kovasti kortilla muualla päin maailmaa. Malistahan kaksi kolmasosaa on aavikkoa. Malilla ei ole myöskään pääsyä merelle, joten Niger-joen merkitys veden tarjoajana on oleellinen. Sadekausi maassa kestää noin suomalaisen kesän ajan ja loppuajan auringonpaiste on hyvin säännöllistä. Pahinta aikaa ovat kuukaudet ennen sadekauden alkua, jolloin lämpötilat kohoavat 45 asteeseen ja vesivarat hupenevat. Omassa jokapäiväisessä elämässä se näkyy juoksevan veden säännöstelynä, eli vesi katkaistaan joka päivä joidenkin tuntien ajaksi.

Sinsiberen hankekylissä vesiongelmat vaivaavat erityisesti puutarhanviljelyä, sillä sen onnistumiseksi riittävä vesimäärä on keskeinen asia. Hankkeen puitteissa on pystytetty kaksi yhteispuutarhaa, joissa viljelevät omia palstojaan yhteensä noin 140 naista. Puutarhoissa vieraillessa huomasi suuren eron niiden välillä: Tafelessa viljelmät kukoistivat ja se vilisi palstojaan hoitavia naisia, Karakossa puolestaan oli autiompaa ja palstat näyttivät kuivilta. Syy tähän selvisi puutarhojen kaivoihin kurkistaessa. Tafelessa kaivoista riitti vettä nostettavaksi ja sitä näytti tulevan niihin myös lisää, Karakossa puolestaan kaivojen vesi oli todella alhaalla ja se näytti seisovalta. Hyvä tilanne Tafelessa johtuu siitä, että viime vuoden sadekausi oli hyvä, joten vettä on riittänyt.

Vesiongelma oli asia, joka eniten nousi esille jo ensimmäisellä kylävierailullani kyläläisiä haastateltaessa. Toiveena oli saada lisää syvempiä kaivoja. Tätä tarkoitusta varten kävimme tutustumassa erään toisen hankkeen parissa toteutettuihin kaivoihin. Kaivot ovat vuorattu ohuella sementtikerroksella, joka estää niiden sortumisen ja niiden syventäminen on tehty yksinkertaiseksi tarkoitusta varten tehdyn muotin avulla. Karakon kaivojen parantaminen tällaisiksi kaivoiksi voisi tuoda helpotusta vesipulaan puutarhassa. Sinsibere-tiimin mietintämyssyssä onkin tällä hetkellä laskelmat siitä, olisiko kaivojen parantaminen mahdollista jo tämän kevään aikana. Kaivojen parantaminen olisi toteutettava ennen sadekauden alkua, jolloin sateet estävät rakennuspuuhat.

HÄÄHUMUA
Perjantai-iltapäivällä lähtivät kutsut MFC:n johtajan veljen häihin jakoon työpaikalla. Lähisukulaiset olivat varmastikin tietoisia häiden ajankohdasta jo ennen sitä, sillä h-hetki oli jo kahden päivän päästä sunnuntaina. Lähisukulaisten lisäksi häihin on tapana kutsua lähes kaikki mahdolliset tuttavuudet, kutsumatta jättäminen voisi olla vähintäänkin loukkaavaa. Kutsun saatuani en ollut uskoa silmiäni, sillä kutsussa komeili kyllä kuva hääparista, mutta sulhanen ei muistuttanut etäisestikään johtajaa, ei edes ihonväriltään. Kävikin ilmi, että hääkutsuihin on usein tapana laittaa joku standardihääkuva parista, jolla ei ole mitään tekemistä itse hääparin kanssa. Ja ainakin tässä kutsukortissa kyseessä oli vielä valkoihoinen hääpari.

Seremonian pääetapit ovat samansuuntaiset kuin Suomessa. Valittavana on kolme rastia, joista ainoastaan ensimmäinen on pakollinen avioliiton virallistamiseksi. Ensimmäinen on kunnantalo (vrt. maistraatti), sitten moskeija (vrt. kirkko) ja lopuksi juhlat. Etapit voidaan suorittaa saman päivän aikana tai erikseen. Sunnuntaiaamuna menimme yhdeksältä kunnantalolle, jossa oli runsaasti ihmisiä paikalla. Oman hääparimme lisäksi myös pari muuta hääparia vieraineen. Kuvassa hääpari kunnantalolla sukulaistensa ympäröimänä.

Kunnantalolla eniten huomiotani kiinnittivät griotit eli suvun historiaa laulun muodossa kertovat esiintyjät. Perinteisesti Malissa joka suvulla oli oma griotti, joka tunsi koko suvun historian ja jonka tarkoituksena oli ylistää sukua myös muille ihmisille, koska itse itsensä kehumista ei pidetty sopivana. Griotti toimi myös riitojen sovittelijana sekä etenkin suvun nuorempien neuvojana. Nykyisin griottien rooli on muuttunut viihteellisemmäksi. Kovaääniset laulajat, jotka näissä häissä olivat kaikki naisia, eivät käytä kaikkia voimiaan vain yhden suvun ylistämiseen, vaan kysyvät kaikilta vierailta nimen ja laulavat jokaiselle erikseen. Vastalahjaksi he odottavat rahaa. Ja tällä kertaa kyseessä ei ole länsimaalaisten rahastaminen, vaan yhtälailla paikallisia koskeva tapa.

Hääpäivän seremoniamestareina toimivat ”varaäidit” ja ”varaisät”, jotka ovat yleensä hääparin vanhempien sisaruksia. Hääparin vanhemmat eivät siis ensisijaisesti huolehdi hääjärjestelyistä, vaan heidän valitsemansa lähisukulaiset. Kunnantalon jälkeen lähdetään tervehtimään hääparin vanhempia heidän kotiinsa. Miehet käyvät yleensä myös moskeijassa. Yhteisten vanhempien tervehdysten jälkeen miehet kokoontuvat miehen vanhempien kotiin ja naiset naisen vanhempien kotiin. Miesten juhlaohjelmaan kuuluu syömisen lisäksi keskustelua ja kortin pelaamista. Naisilla syömisen ja keskustelun lisäksi luvassa on usein laulua ja tanssia sekä morsiamelle myöhemmin illalla suoritettavat seremoniat kuten jalkojen pesu.

Morsiamen kotona istuskelimme naisten kesken sisäpihalla rupatellen. Ruokana oli riisiä lihakastikkeella, joka kauhottiin suuhun suuresta vadista luonnollisesti käsin. Käsitteet jälkiruoka tai kahvittelu eivät ainakaan omien havaintojeni perusteella ole vielä lyöneet itseään läpi täällä, mitään makeaa ei ollut tarjoilla häissäkään. Pienemmät sukulaistytöt kiertelivät jakamassa mehuja, joita tarjoillaan pienistä kiinni solmituista muovipusseista, joihin hampailla tehdään pieni reikä ja sieltä imetään neste. Tämä nestehukan torjumismuoto ei tosin liity mitenkään erityisesti häähyörinään, vaan on käytössä ihan jokapäiväisessä elämässä. Kaduilla vastaan tulee jatkuvasti vastaan lapsia, jotka myyvät etenkin vettä tai välillä mehua noin puolentoista desilitran muovipusseihin pakattuina.

Illalla miehen siskot saapuvat hakemaan morsiamen kotoaan ja hänet viedään uuteen kotiinsa eli joko miehen vanhempien luo tai parin omaan kotiin. Siellä iäkäs nainen opastaa paria avioliiton saloihin, erityisesti kertoo naiselle, miten käyttäytyä tuoreen aviomiehensä kanssa. Kuherruskuukausi tarkoittaa perinteisesti Malissa sitä, että hääpari pysyttelee ensimmäisen viikon makuuhuoneessaan tai joltain sukulaiselta lainatussa huoneessa. Vastavihityllä vaimolla ei myöskään ole tapana juurikaan poistua kotoaan ensimmäisten kuukausien aikana. Häälahjaksi morsian saakin kaikki mahdolliset keittiötarvikkeet sekä myös riittävät vaatekerrat, ettei hänen tarvitse aluksi poistua kotoaan.

Perinteiset häätraditiot pitävät sisällään paljon yksityiskohtia, joista minulle on paljastunut varmasti vain murto-osa. Kaikki parit eivät kuitenkaan enää vietä häitään pilkulleen vanhojen traditioiden mukaan. Länsimaalaistumisesta esimerkkinä on vaikkapa se, että hääpuku on usein samanlainen valkoinen kermakakku kuin missä tahansa länsimaassakin. Osa täkäläisistä perinteistä säilyy tiukasti ja osa puolestaan lieventyy ja muuttuu. Kuten missä tahansa länsimaassakin.

Bamakosta kyläelämään neljäksi päiväksi osa 2

Kuvassa muistiinpanoja tekemässä Koninba (vas.), Kossira ja Sitan.

Koulutusta
SUDEP/OVE-hankkeen kylistä tuli kustakin paikalle koulutukseen valitut kaksi miespuolista animaattoria ja yksi naispuolinen animaattori. Koulutuksen ideana oli opettaa animaattoreille, miten tehdä peruskartoitus omasta kylästään. Koulutuksen ensimmäinen päivä oli teoriaa, jolloin käytiin läpi kaikki asiat, jotka animaattoreiden pitää omissa kylissä itsenäisesti toteuttaa. Kolmen seuraavan päivän aikana teoria vietiin käytäntöön ja kaikki teoreettisesti esitetyt asiat toteutettiin käytännössä Bougoulan kylää mallina käyttäen.

Ensimmäinen tehtävä on kylän historian selvittäminen, jonka jälkeen paneudutaan kylän maantieteelliseen sijaintiin. Lisäksi selvitetään kylän infrastruktuuri, erityisesti PCAE:n (vuosina 1999-2000 tehty paikallinen ympäristösuunnitelma) mukanaan tuomat muutokset, hallinnollinen järjestelmä, ympäristöasiat (kasvillisuus, maanviljelysalueet, laidunalueet ja vesilähteet) sekä elinkeinomuodot. Lopuksi pohditaan kylän kehitystä rajoittavia tekijöitä naisten ja miesten näkökulmista sekä niihin ratkaisuja. Ratkaisuille tehdään toteuttamissuunnitelma ja sille aikataulutus.Kaikki nämä asiat selvitetään yhteistyössä kylän asukkaiden kanssa animaattoreiden johdolla. Kaikista asioista piirretään kuvio, joka selventää asiaa myös lukutaidottomille ja jää pysyväksi muistoksi tehdystä työstä.

Koulutuksen alkaessa MFC-läiset jakoivat osallistujille kynät ja vihkot, joihin muistiinpanoja kirjoitettiin ahkerasti. Miehet tuntuivat kirjoittavan yleisesti ottaen naisia paljon nopeammin, mikä tuli todistettua ensimmäisen tauon aikana. Silloin miehet ryhtyivät rupattelemaan keskenään, kun naiset puolestaan jatkoivat muistiinpanojen kopioimista toistensa vihkoista. Yleisestikin ottaen tuntui siltä, että miehet olivat koulutetumpia ja sanoivat itsevarmemmin mielipiteensä asioista. Huomioni kiinnittyi myös pitkään kehitysyhteistyötä tehneen koulutusta vetäneen MFC:n Maricon tapaan kysyä vähän väliä: ”A ya faamou?” eli ”Ymmärsittekö?” Hän saattoi myös pyytää erityisesti naisia selittämään uudestaan kerrotun asian. Tämä tuntui olevan hyvin tarpeellista ja pitävän kaikki mukana koulutuksessa.

Teoriaosuus pidettiin kunnantalon kokoushuoneessa. Koulutukset kestivät aamukahdeksasta noin puoli viiteen ja niitä tauottivat pari pienempää paussia sekä yksi ruokatauko. Ruokatauolla kokoonnuttiin syömään riisipohjaisia ruokia isoista vadeista naiset ja miehet erikseen. Toisena päivänä käytännön esimerkin tekemistä varten siirryttiin pihalle mangopuun varjoon. Sinne paikalle saapui animaattoreiden lisäksi muita kyläläisiä sekä kylän vanhimmista koostuvan viisaiden neuvoston jäsenet. Kylän historiikkiosuus tehtiin puolestaan kyläpäällikön pyöreässä kokousmajassa viisaiden neuvoston kanssa eläintaljojen päällä istuen. Tunnelma oli hieman ristiriitainen. Yhtäältä oli upean liikuttavaa kuunnella iäkkäiden ja elämää nähneiden miesten muistelmia kylän historiasta. Toisaalta taas katossa roikkuvat ympärileikkausseremonian rituaaliesineet muistuttivat myös vähemmän pitämistäni asioista paikallisessa kulttuurissa.

Lisää pieniä havaintoja kyläelämästä

RISTIÄISET
Yksi Bougoulan aktiivinaisista, Sitan, vei minut Sata Kulubali -nimisen vauvan ristiäisiin torstai-iltana. Se oli melkein ainut hetki, kun en ollut MFC:n työntekijöiden tulkkausavun piirissä, sillä ristiäiset olivat vain naisille. Malissa muutenkin perhejuhlat juhlitaan yleensä erikseen, eli miehet omassa paikassa ja naiset omassaan. Luvassa oli juttelua, naurua, laulua ja tanssia. Naisilla tuntui olevan todella hauskaa heidän päästessään karistamaan vihdoinkin miehet kannoiltaan. Kodin sisäpihalla pidetyissä ristiäisissä juteltiin, naurettiin ja jossain vaiheessa eräs naisista alkoi laulaa. Toinen nappasi peltipurkin rummuksi ja muut naiset ryhtyivät tanssiaskelin kiertämään kehää laulun tahdissa, minä joukon jatkona ja yleisen hilpeyden aiheena. Afrikkalaisen tanssin kesäkurssilla hiotut opit eivät siis käytännössä paikallisia ihan viimeisen päälle vakuuttaneet. Ristiäislahjaksi naiset toivat lapsen äidille kankaita (kuvassa) ja rahaa. Vauvalla oli somistuksena pieni musta peruukki.

VAPAAT ELÄIMET
Luomutuotanto on Bougoulassa voimissaan. Suurin osa kylän eläimistä vaeltelee ihan vapaasti ympäri kylää. Joukosta löytyy ainakin aaseja, kanoja, kukkoja, lehmiä ja lampaita. Eläimet ovat kyllä jonkun omistuksessa ja kai omistaja jossain välissä eläimistään huolehtii. Taustalla on varmaan hyvin systemaattinenkin järjestelmä, mutta näin ulkopuolisen silmiin näytti siltä, että kaikki eläimet ryntäilivät ympäri kylää ihan miten itse halusivat. Joka tapauksessa ero länsimaalaisen lihan tehotuotannon ja malilaisen luomulihan välillä on aika suuri. Jopa niin suuri, että yksi länsimaalainen entinen vegetaristi kertoi minulle ruvenneensa Maliin tullessaan jälleen syömään lihaa sen luonnonmukaisesta tuotannosta johtuen.

RAKENNUKSET
Kylissä asutaan savesta tehdyissä taloissa. Niissä on usein olkikatto, joka vastoin yleistä oletusta ei päästä sisään juurikaan sadetta. Vessana on pihapiirissä oleva reikä maassa, jonka ympärille on rakennettu seinät, mutta ei useinkaan kattoa. Suihkussa käyminen tarkoittaa meille mökkikansalaisille tuttua veden ämpäristä päälleen kaatamista. Hauska yksityiskohta oli mielestäni se, että naiset asuvat yleensä neliskulmaiseksi rakennetuissa taloissa ja miehet puolestaan pyöreissä. Kylässä on eri avustusjärjestöjen rakentamat koulu, moskeija, kirkko, kaivoja ja aktiviteettikeskus.

ILTAKESKUSTELUT
Jokainen koulutuspäivä päättyi malilaisen teen juomiseen ja keskusteluihin. Kuvassa MFC:n Sekou tarjoamassa malilaista teetä.
Keskusteluja käytiin MFC:n kolmen työntekijän kanssa sekä muutaman koulutukseen osallistuneen kyläläisen kanssa. Ensimmäisenä iltana keskustelussa oli mukana myös kunnanjohtaja, jonka ensimmäinen kysymys minulle oli mielipiteeni moniavioisuudesta. Kerroin, että kulttuuritaustastani johtuen en voisi sitä omalle kohdalleni ajatella, mutta että ymmärrän kyllä, että se on osa malilaista kulttuuria ja perinnettä. Asian ymmärtäminen ei toki tarkoita asian hyväksymistä. Keskustelu moniavioisuudesta jatkui melkein joka ilta, onneksi hyvällä huumorilla höystettynä.

Bougoulan keskusteluissa moniavioisuudelle esitettiin kolme pääperustelua, joista viimeistä ymmärrän eniten. Ensimmäinen oli biologia, eli se, että kaikki maskuliiniset eläimet ovat moniavioisia. Tähän oli mahdollista esittää heti vastaväite, sillä löytyyhän eläimistä myös yksiavioisia lajeja, nisäkkäistä nykytiedon mukaan noin kolme prosenttia. Ja toisaalta, moniavioisista eläimistä molemmat sukupuolet ovat yleensä moniavioisia. Eli eläinten käytöksellä perustellen joko yksiavioisuus tai oikeus moniavioisuuteen molemmille sukupuolille. Argumenteissamme oli huomattavissa jännä ero, sillä paikallisten lähtökohtana oli luonnollisuus eli se mikä ihmiselle on alunperin tyypillistä. Oma lähtökohtani oli taas enemmänkin yksilöiden oikeudet. Yleisesti ottaen, mielestäni molemmilla osapuolilla olisi opittavaa toisesta lähtökohdasta, länsimaissa kun elämä puolestaan liukuu helposti liian kauas luonnollisuudesta.

Toinen perustelu oli kuulemma yleinen uskomus etenkin vanhempien sukupolvien parissa siitä, että miehet ovat naisia ylempiä sekä fyysisiltä voimiltaan että älyllisesti. Tämä ylemmyys oikeuttaisi moniavioisuuden, sillä yhdellä miehellä on riittävästi voimia sekä älyä hallita monta naista. Keskustelun osapuolista tosin kukaan ei tunnustanut itse olevansa tätä mieltä. Onneksi. Ymmärrettävää on toki, että harhaluulo naisten älyllisen kapasiteetin alemmuudesta vallitsee, koska heidän koulutustasonsa on huomattavasti alempi kuin miehillä. Heillä on siis yleensä käytössään vähemmän ajattelun kehittämiseen tarvittavia välineitä. Tämän muuttamiseksi Sinsiberekin tekee osuutensa järjestämällä luku- ja laskutaitokoulutusta kylän naisille sekä voimaannuttamalla heitä toimimaan aktiivisemmin kyliensä päätöksien tekemisessä.

Kolmas perustelu oli perinteet ja uskonto. Tämä argumentti oli ainoa, jonka tietyllä tavalla ymmärrän. Se ei silti perustele tai oikeuta käytäntöä. Länsimaalaisena on kuitenkin turha tulla tänne ja sanoa, että moniavioisuus on huono asia ja se pitää nyt lakkauttaa. Sellainen asenne aiheuttaisi ainoastaan voimakkaan puolustelevan vastareaktion. Mutta keskustelua aiheesta on hyvä herätellä, loppujen lopuksi moniavioisuutta tuntui olevan vaikea kestävästi argumentoida nyky-Malissa. Siksi onkin tärkeää pyytää perusteluja asialle, joka aikaisemmin on ollut itsestäänselvästi hyväksyttävä asia. Keskusteluun osallistuneet olivat sitä mieltä, että maapalloistumisen myötä myös suhtautuminen moniavioisuuteen on murroksessa Malissa, vaikkakin hitaassa sellaisessa.

Miesten kanssa keskustellessa argumentti on usein myös se, että monet naiset itsekin pitävät moniavioisuutta hyvänä asiana, sillä se helpottaa heidän elämäänsä. Kysyin asiasta naapurissa asuvalta naispuoliselta kaveriltani, joka oli asiasta täysin eri mieltä. Vuolassanaisesti hän kertoi, että malilaiset naiset eivät varmasti kannata moniavioisuutta, sillä se tuo mukanaan vain ongelmia. Keskustelut asiasta jatkuvat!