Liveroolipelejä

Maliin on vaikea suhtautua neutraalisti. Maassa on niin paljon asioita, joihin ihastuu tosissaan ja niin paljon asioita, joita ei voi sietää. Harvat asiat jäävät yhdentekeviksi. Ensimmäiseen kategoriaan itselläni sujahtavat ihmisten ystävällisyys, yhteisöllisyys, tanssi, musiikki, ilo, kekseliäisyys, huumorintaju, vieraanvaraisuus, välittäminen, oman naapuruston tunnelma ja ruoka. Jälkimmäiseen tiensä löytävät ainakin sukupuoliroolit, eriarvoisuus, hierarkiat, yksityisyyden puute, tô-puuron kastike ja valkoisena keskustassa liikkuminen.

Viimeisen blogipostauksen ajattelin omistaa yhdelle hilpeimmistä asioista malilaisessa yhteiskunnassa, ilmiölle nimeltä le cuisinage. Kyseessä on Malin sosiaalinen liima, perinne jolla huumorin kautta käsitellään eri etnisten ja ammattiryhmien välisiä eroja ja mahdollisia ristiriitoja. Paikoin vitsit äityvät varsin rankoiksikin, sivullisen korviin ”olet orjani” –huudahdukset kuulostavat varsin mielenkiintoisilta. Mutta lopuksi aina nauretaan.

Kuten suurin osa Afrikan maista myös Malin väestö koostuu lukuisista eri etnisistä ryhmistä bambaroiden ollessa niistä suurin. Vaikeilta etnisiltä konflikteilta on kuitenkin vältytty maan pohjoisosan vaaleaihoisten tuareg-nomadien tilannetta lukuun ottamatta. Näillä Saharan vaeltavilla asukeilla on pitkälti erilainen historia, perinteet ja uskomukset kuin muilla malilaisilla. Maan mustien etnisten ryhmien välillä yhteiselo on rauhallista. Cuisinagella on osuutensa asiaan, sillä sen mukaan kaikki malilaiset ovat periaatteessa sukua keskenään, samaa mandinke-alkuperää.

Yhdestäkään malilaisesta keskustelusta tuntemattoman kanssa ei selviä paljastamatta sukunimeään ja ehkä myös sitä mistä on kotoisin. Cuisinage syntyi sosiaalisten konfliktien ehkäisemiseksi. Sen perustana ovat muinaiset tarinat ja eri sukujen edustajien välillä solmitut sopimukset. Esimerkiksi Diarrat ja Traoret ovat vuosisatoja sitten tehneet rauhansopimuksen, jonka mukaan kaikkien Diarrojen jälkeläisten on kunnioitettava Traoreja ja toisin päin. Dogonit (kuva Telin dogoni-kylästä) ja bozot puolestaan olivat alun perin veljiä keskenään, ja siksipä niiden edustajien ei tulisi koskaan solmia avioliittoa keskenään.

Usein sukunimet edustavat myös tiettyä ammattikuntaa, mikä aikaisemmin piti jokseenkin paikkansa, sillä ammatit periytyivät usein perheessä isältä pojalle. Cuisinage ei nykyään ole yhtä ehdoton kuin esimerkiksi Intian kastijärjestelmä. Silti perinne painaa paljon ja cuisinage toimii osaltaan myös sosiaalisen liikkuvuuden ehkäisijänä. Ja silloinkin kun ammattikuntaa on vaihdettu, voivat muut vielä laskea leikkiä oletusarvoisesta ammatista.

Ulkomaalaisten kannalta asiassa parasta on se, että jokainen meistäkin saa oman malilaisen nimensä. Aikaisemmin kyseessä on ollut juhlallisempi seremonia, jossa nimi saatiin kyläyhteisön vaikutusvaltaiselta jäseneltä. Nykyään nimen saattaa saada ohimennen kulmakioskilla (kuten minä), julkisessa liikennevälineessä (kaverini Laura) tai vihannestorilla (kaverini Heikki). Ihmiset antavat usein oman nimensä tai vastakkaisen sukupuolen edustajalle puolisonsa nimen. Nimen saatuaan sitä onkin valmis astumaan liveroolipeliin, jonka hahmot ovat tulosta vuosisatojen historian käänteistä.

Oma nimeni on Kadiatu Diallo. Olen siis peul-nainen eli fla muso. Ammatiltani olen karjankasvattaja, erityisesti lehmät (misiw) ovat lähellä sydäntäni. Yleensä minulta tiedustellaan maitoa (nono) ostettavaksi tai lahjaksi, sitä lupaan toki auliisti tuoda heti seuraavana päivänä, insallah eli jos luoja suo. En todellakaan pidä esimerkiksi Kane-nimisistä, koska he ovat seppiä ja Coulibaleille naureskelen, mutta niinhän kaikki muutkin tekevät. Jostain kumman syystä suurin osa ulkomaalaisista yleensä sattuu saamaan juuri tuon Coulibaly-nimen.

Puolen vuoden oleskelu, ihastelu ja kauhistelu Malissa alkaa olla ohi. Kuuden kuukauden aikana vakuutuin vielä lisää ainakin kahdesta asiasta: kehitysyhteistyö on äärettömän haastava laji ja maailman eriarvoisuudelle on tehtävä jotain. Mikäli Kadiatu Diallo –identiteetistä ei voi kuoria esiin supersankaria on kai vain keksittävä arkisempia tapoja toimia. Ja päästävä myös mahdollisimman pian suomalaiseen saunaan ja järveen uimaan.

Kiitos blogin lukijoille seurasta ja kommenteista!

Kokemusten vaihtoa naisten kesken

Suomalaisella Siemenpuu-säätiöllä on ympäristöhanke eteläisessä Malissa. Myös sitä toteutetaan yhteistyössä MFC-järjestön kanssa, jolla on sivutoimipiste Sikasson kaupungissa. Hankkeessa tavoitteena on vahvistaa paikallisten kyläläisten ympäristötietoutta sekä ympäristöalan vaikuttamistyötä. Hanke vastaa kansallisen ympäristöfoorumin järjestämisestä vuosittain Malissa. Lisäksi hankkeen kautta rahoitetaan kyläläisten itsensä kehittämiä ja toteuttamia pienimuotoisia ympäristöhankkeita.

Yksi näistä pienhankkeista on Finkolo-Ganadougoussa toteutettava perinteisten tulisijojen vaihtaminen energiaa säästäviin tulisijoihin. Pienhanke on käynnistynyt vuonna 2007 ja kylän naisille on järjestetty koulutus liesien valmistuksesta maaliskuussa 2008. Koulutuksen jälkeen naiset ovat rakentaneet yli 200 energiaa säästävää liettä kyläänsä. Sinsiberessa energiatehokkaiden liesien valmistamiseen on koulutettu naisia muun muassa Tafelen ja Sienen kylissä. Seitsemälletoista finkololaiselle aktiivinaiselle järjestettiin mahdollisuus matkustaa Sinsiberen hankekyliin vierailulle jakamaan kokemuksia.

Energiatehokkaiden liesien valmistuksen opettaminen toinen toisilleen (kylissä on opittu eri malleja) oli konkreettinen tavoite neljän päivän vierailulle. Muuten ajatuksena oli luoda keskustelumahdollisuus useita vuosia Sinsiberessa toimineiden ja vastikään hanketoimintaa puolestaan aloittavien naisten välille. Sinsiberen naisilla on kokemusta josta ammentaa ja antaa vinkkeja, finkololaiset puolestaan voivat tuoda uusia näkökulmia pidempään toimineeseen hankkeeseen. Lisäksi haluttiin herättää ajatuksia näyttämällä Malin vihreimmällä alueella asuville kyläläisille puunhakkuun seurauksia Bamakon ympäristössä. Useinhan omin silmin näkeminen on teoreettista ympäristökoulutusta monin verroin tehokkaampi vaikuttamiskeino.

Vastaanotto Sienen kylässä oli juhlallinen. Kyläläiset olivat kokoontuneet kylän sisäänkäynnillä olevan mangopuun alle ja finkololaisten bussista laskeutumista tahditti iloinen laulu n´goussoun-soittimilla rytmitettynä. Tanssista ja laulusta ei ollut pulaa muutenkaan seuraavien päivien aikana. Vaikka onneksi paljon varsinaistakin asiaa puhuttiin kokouksissa, oli toinen tärkeä painopiste ehdottomasti yhdessä olemisessa ja asioiden jakamisessa myös musiikin ja tanssin kautta. Pariin otteeseen joka päivä alkoi joku naisista laulaa ja muut yhtyivät kiertämään kehää laulaen ja taputtaen. Lopulta kehän kiertäminen huipentui tanssiesityksiin, joissa naiset vuorotellen ottivat pääroolin.

Naisten käymät keskustelut olivat vilkkaita ja kysymykset hankkeisiin liittyen runsaita. Erityisesti osuuskuntatoiminnan käynnistäminen kiinnosti finkololaisia. Oli mukava huomata, että sinsibereläiset antoivat vastauksia rennosti ja vuolassanaisesti, hanketyöntekijä-Amin lisäyksiä vastauksiin ei yleensä tarvittu. Keskustelut käytiin siis aidosti kylien naisten eikä pelkkien hanketyöntekijöiden välillä. Kysymykset olivat käytäntöön tiukasti kytkettyjä, osuuskunnan lisäksi puhuttiin puiden istutuksesta, viljelemisestä, saippuan valmistamisesta, mikroluotoista ja karitevoin jalostamisesta.

Protestanttisesta työetiikasta ponnistavaa tanssin ja laulun määrä vähän hätkähdytti. Siinä missä itse olisi halunnut kokouksien jatkuvan loputtomiin saikin huomata muiden jo kiiruhtavan kohti rumpujen kuminaa. Toisaalta kuuluuhan länsimaisiinkin useiden päivien kokouksiin illanviettoja, joilla on oleellinen rooli kokouksen onnistumisessa. Vaikka käytännön toteutus on eri, ehkä molemmilla tavoilla usein päästään samaan päämäärään eli tunnelman vapauttamiseen yhteistyön helpottamiseksi. Kokoavassa keskustelussa kiitokset olivatkin ylenpalttisia. Opittujen asioiden lisäksi vieraat kehuivat juuri lämminta vastaanottoa ja isäntien halua viettää aikaa yhdessä heidän kanssaan. Vierailun arvostamisesta Sinsiberen kylien puolesta kertoi Sienen kylän paikallisesti katsoen suuri kunnianosoitus vieraille. Heille lahjoitettiin vuohi, joka teurastettiin ja tarjottiin juhlaillallisena.