Bamakosta kyläelämään neljäksi päiväksi osa 1

Koulutusta Bougoulan kylässä
Kehitysyhteistyö on haastava laji. Jos joku on asiasta eri mieltä, vasta-argumentteja otetaan kiitollisena vastaan. Suurin osa kehitysyhteistyön toimijoista on varmasti hyvällä asialla, mutta käytännössä toteutus on lähes poikkeuksetta kovin haasteellista. Kehitysyhteistyön haastavuus on loogista ajatellen jo pelkästään sen lähtökohtaa. Eli jo pelkkä tarve kehitysyhteistyölle kertoo siitä, että maailmassa on jotain pahasti pielessä. Ideaalimaailmassa ei tarvittaisi kehitysyhteistyötä ollenkaan, vaan maailma olisi riittävän reilu kaikille.

Nykyisin kehitysyhteistyössä käytetään yleensä osallistavia lähestymistapoja, eli paikalliset ihmiset pyritään saamaan mukaan suunnittelemaan, toteuttamaan ja arvioimaan hanketta. PRA (Participatory Reflection and Action) on paljon käytetty termi, jonka lähtökohtana on nimenomaan paikallisten ihmisten osallistaminen. Viime torstaina lähdimme pitämään neljän päivän koulutuksen PRA-lähtöisesti Bougoulan kylään SUDEP/OVE –hankkeen tiimoilta.

SUDEP/OVE on tanskalaisrahoitteinen juuri käynnistymässä oleva hanke MFC:ssä. Sen voidaan ajatella olevan Sinsibere-hankkeen sisarhanke, sillä myös siinä päämääränä on aavikoitumisen hidastaminen kaupallisen puunhakkuun vähentämisellä. Synergiaetujen saavuttamiseksi se toimii tiiviissä yhteistyössä Sinsiberen kanssa ja sen hankealue on kuusi Sinsibere-kylää. Sinsiberen toimiessa nykyään suhteellisen konkreettisten asioiden parissa SUDEP/OVE keskittyy enemmän yksilötasolla kyläläisten kapasiteetin vahvistamiseen sekä poliittisella tasolla ympäristöasioiden lobbaamiseen.

Koulutukseen saapuneista kyläläisten keskuudesta valituista animaattoreista suurin osa näytti olevan asiasta innostuneita. Tietenkin joukkoon mahtui myös muutama animaattori, joka ei tuntunut olevan kovin tosissaan koulutuksen suhteen. Itse mietin kyläläisten motivaatiota koulutuksiin. Juuri Bougoulan kylä on nimittäin kehitysyhteistyön kultamaita johtuen ainakin sen hyvästä sijainnista sekä aktiivisesta ja kehitysyhteistyömyönteisestä kunnanjohtajasta. Pienessä kylässä toimiikin jo useita eri järjestöjä. Sitä enemmän hämmästelen vielä näin jälkikäteen sitä, kuinka paljon naisia saapui paikalle viime postauksessa kertomaani osuuskunnan toiminnasta tiedottavaan kokoukseen. Ehkä se johtui siitä, että kyseessä on ensisijaisesti pelkästään naisille suunnattu hanke.

SUDEP/OVE-koulutus kyläläisten kapasiteetin vahvistamiseksi oli mielestäni järkevän ja hyödyllisen tuntuinen. Yleensä on järkevämpää vahvistaa paikallisten kapasiteettia ja saada heidät itsensä löytämään ja ratkaisemaan omia ongelmiaan kuin pelkästään tuoda jotain valmista kylään. Ja toisaalta kovin luonnollista on myös se, että paikallisten näkökulmasta esimerkiksi nopeassa aikataulussa toteutettava rakennushanke voi tuntua hyödyllisemmältä kuin kapasiteetin vahvistus, jonka konkreettisia tuloksia on vaikeampi näyttää. Keskustelin joidenkin animaattoreiden kanssa, jotka vakuuttivat pitävänsä koulutusta mielekkäänä ja hyödyllisenä. Hieman kyynisenä tosin mietiskelin, että sanottiinkohan minulle niin pitkälti siksi, että olin hankejärjestön edustaja.

Vuonna 1999-2000 tehtiin kaikissa kolmessa Sinsibere-kunnassa (Bougoula, Dialakoroba ja Sanankoroba) PCAE eli paikallinen ympäristösuunnitelma. Ne tehtiin tiiviissä yhteistyössä kyläläisten ja paikallishallinnon kanssa. Niistä nousi esille erityisesti polttopuiden kaupallisen hakkuun aiheuttamat ympäristöhaitat. Sinsibere kehitettiinkin vastaamaan tähän ongelmaan. Nyt SUDEP/OVE-hankkeen alkaessa palattiin taas PCAE-suunnitelmiin ja lähdettiin analysoimaan, miten ne ovat toteutuneet. Bougoulan kunnassa viime viikolla pidetyn koulutuksen sisällöstä kerron lisää seuraavassa postauksessa.

Pieniä havaintoja kyläelämästä
Koordinaattori-Oonan sanoin: ero Suomen ja Bamakon välillä on monin tavoin pienempi kuin ero Bamakon ja kylien välillä. Bougoula sijaitsee vain 40 kilometrin päässä pääkaupungista, mutta henkinen etäisyys on ihan eri luokkaa.

KYLÄPÄÄLLIKKÖ
Kylää johtaa kylien miehistä koostuva ”viisasten neuvosto”. Tärkeänä neuvoa antavana elimenä toimii lisäksi "vanhojen neuvosto", joka koostuu kylän vanhimmista miehistä. Kyläpäällikkönä on Bougoulan kylässä aina vanhin Kulubali-sukunimeä kantava mies. Kuvassa kylän vanhojen neuvosto, nykyinen päällikkö löytyy kuvan oikeasta reunasta. Malin 1990-luvulla alkanut hallinnon hajauttaminen toi hallintoon myös kunnallistason eli kunnanjohtajan jokaiseen kuntaan. Käytännössä viisasten neuvostoilla on edelleen roolinsa päätösten tekemisessä. Kokouspaikkana on kulloisenkin päällikön kodin viereen rakennettava pyöreä rakennus, jossa eläinten kuivattujen nahkojen päällä istuskellessa on lokoisaa keskustella tehtävistä päätöksistä.

IHMISET
Ihmiset olivat todella ystävällisiä. Tietenkin he näkevät minut kehitysyhteistyöjärjestön työntekijänä, mikä varmasti vaikuttaa myös suhtautumiseen. Mutta oli taustalla mitkä tahansa motiivit, oli vastaanotto kovin lämmin. Jälleen täytyy korostaa, että paikallisen bambarankielen muutamankin ilmaisun osaaminen on todella hyödyllistä. Paikalliset naiset halusivat havainnollistaa työnsä raskautta laittamalla minutkin kokeilemaan hirssin jauhamista käsipelillä. Raskasta on, täytyy myöntää. Lapset ovat tietenkin aina eniten ihmeissään ja ihastuksissaan yllättävistä vieraista. Ja toisaalta osa lapsista myös peloissaan, muutama heistä ainakin parahti kirkkaaseen itkuun valkoisen naamani ilmestyessä liian lähelle.

KOULUTUKSISSA RENNOSTI
Ihan ensimmäisen koulutuksen alkuun tehtiin yhdessä säännöt. Niihin lukeutuivat muun muassa se, ettei kokouksiin saa tulla ja mennä miten haluaa eikä niissä saa nukkua. Jälkimmäistä sääntöä noudatettiin lähes pilkulleen ensimmäisen päivän ajan, mutta sen jälkeen siitä kyllä lipsuttiin ja räikeästi. Ennen Maliin tuloa olin kuullut hupaisia esimerkkejä afrikkalaisten kanssa pidetyistä kokouksista, joita tahdittavat kuorsauksen sävelet. Kuorsausta en Bougoulassa kuullut, mutta monta sulkeutunutta silmäparia kyllä näin.

KURJUUS
Ei sen voi antaa olla koskettamatta, vaikka yrittäisikin. Suurimman osan ajasta asiaan pystyi suhtautumaan aika hyvin, mutta hetkittäin tuli todella paha olo. Yhtäältä melkein fyysinen pahoinvointi kaikesta kurjuudesta ja itsestä epähygieenisiltä tuntuvista oloista ja toisaalta todella paha olo maailman epäoikeudenmukaisuudesta. Nämä yhdistettyinä koko vierailun kestäneeseen vatsavaivaan olo oli paikoin hieman heikohko. Mutta mikäs minulla ollessa, itse pääsin Bamakoon hoitamaan vatsaani kuntoon kyläläisten jäädessä vilkuttamaan valkoiselle maastoautolle. Luonnollisesti näin ja koin kylässä myös paljon positiivisia asioita, eivätkä kyläläiset tietenkään näe elämäänsä pelkkänä kurjuutena. Mutta silti siellä samassa ideaalimaailmassa, jossa kehitysyhteistyötä ei tarvittaisi, olisi tietenkin kaikilla ihmisillä mahdollisuus muun muassa terveydenhuoltoon ja monipuoliseen ruokavalioon.