Sinsiberen käynnistyessä vuonna 2001 hankkeen pääpaino oli aavikoitumisen torjumisessa. Tähän ollaan pyritty ympäristökoulutuksella ja vahvistamalla kylien naisten vaihtoehtoisia ansaintakeinoja kaupallisen puunhakkuun korvaamiseksi. Hankkeessa toteutettavia kestävän kehityksen mukaisia ansaintakeinoja ovat muun muassa saippuan ja muiden karitepähkinöistä valmistettavien tuotteiden valmistus ja puutarhanhoito. Näitä ansaintakeinoja harjoitetaan kylissä ja puunhakkuuta on pystytty korvaamaan niillä. Mikäli ansaintakeinot eivät tuota riittävästi, joutuvat naiset kuitenkin edelleen turvautumaan puunhakkuuseen lisäansioiden saamiseksi.
Vuonna 2007 alkaneessa hankkeen uudessa vaiheessa keskeistä onkin vahvistaa vaihtoehtoisia ansaintakeinoja paikallisten tuotteiden laadun parantamisella ja markkinoinnilla sekä voimaannuttaa naisia keskeisiksi toimijoiksi kylissä. Tätä varten on Sinsibereen osallistuvien naisten kanssa päätetty perustaa osuuskunta. Sille on rakennettu osuuskuntakeskus ja valittu 13:sta jäsenestä koostuva hallitus. Osuuskuntakeskusta tullaan käyttämään varastona, koulutuspaikkana ja tontille tullaan sijoittamaan monitoimikeskus, josta löytyy muun muassa mylly kyläläisten käyttöön. Osuuskuntakeskuksen on tarkoitus ruveta pyörimään kyläläisten voimin ilman ulkopuolista apua 5-6 vuoden kuluessa.
OSUUSKUNTATIEDOTUSTA BOUGOULASSA
Kaikki suuri alkaa kuitenkin pienestä. Ennen kuin voidaan ruveta puhumaan osuuskunnan pyörittämisestä on kerrottava kyläläisille, mikä osuuskunta on. Bougoulan kylässä järjestettiin kokous, jonka tarkoituksena oli tiedottaa kokoukseen saapuneille naisille osuuskunnasta ja sen käytännön asioista. MFC:stä paikalla oli Ami kokouksen vetäjänä ja SUDEP-hankkeen
koordinaattori Marico kirjurina.
Olimme myöhässä muutamia tunteja. Naiset olivatkin kaikki jo kokoontuneet kylän kokouspaikalle eli ison puun alle odottamaan meitä. Paikalla oli nelisenkymmentä naista ja perheen pienimmät lapset puuhailivat ympärillä. Isommat lapset olivat vielä koulussa. Meidät MFC-läiset istutettiin naisia vastapäätä oikeisiin tuoleihin. Kylän naisilla oli puolestaan mukana omia pikkuisia jakkaroitaan, joilla he istuivat, osa istuskeli myös puun runkoon nojaten.
Kokous alkoi perinteisin tervehdyksin ja kuulumisten kyselyillä. Ami oli selvästikin tuttu toimija naisille. Osuuskuntaan liittyminen maksaa 1000 CFA (alle 2 euroa) ja lisäksi on maksettava 1500 CFA:n arvoinen talletus osuuskunnan yhteiskassaan. Taloudellista hyötyä naiset saavat siitä, että osuuskunnan kautta he saavat paremman hinnan myymistään tuotteista. Taloudellisen hyödyn lisäksi osuuskuntaan liittyneille naisille järjestetään koulutuksia. Osuuskuntatoiminnan kautta he saavat valtaa päättää omista asioistaan ja sitä kautta itsevarmuutta osallistua myös kylässä tehtävien päätösten tekemiseen.
Osuuskunnan pystyttäminen on haasteellista. Paikalla olleet naiset kyselivät kiinnostuneina osuuskunnasta, mutta osa vaikutti hieman huolestuneelta liittymismaksujen maksamisesta. Yksi kysymys oli, voidaanko kyseinen yhteensä neljän euron suuruinen maksu maksaa erissä. Osuuskunnan pyörimiseksi ilman Sinsibere-hankkeen työntekijöiden tukea on tehtävä paljon työtä, ennen kaikkea järjestettävä paljon koulutusta osuuskuntatoiminnasta. Ami korosti puheenvuoroissaan osuuskunnan olevan kylien naisten omissa käsissä ja Sinsiberen henkilökunnan olevan vain sitä tukemassa eikä pyörittämässä. Alkuvaikeuksien voittamiseksi jokaisen naisen panos on tärkeä.
Malilaisessa keittiössä
Sunnuntaina koitti pitkään odotettu päivä: kokkausta naapurin Kadin kanssa. Kadin perheineen voi periaatteessa ajatella asuvan meidän takapihallamme. Tonttimme rajoittuu oman huoneeni seinään, jonka takana alkaa ihan uusi maailma. Muurien ympäröimä piha-alue on täynnä elämää ja sieltä löytyy ainakin seitsemän perheen kodit. Samassa pihapiirissä pestään pyykkiä, hoidetaan lapsia, tehdään ruokaa, letitetään hiuksia, korjataan mopoa ja jahdataan kanoja. Aikaisemmin kerroin, kuinka naapurit ovat lähellä. Nyt näin, kuinka todella käytännössä useampi perhe asuu melkein ihan ikkunani alla. Ja hauskaa ajatella, että osa kuulemistani elämän äänistä kuuluu kulmakioskia pyörittävälle Kadille lapsineen, mitä en ollut aikaisemmin hahmottanut.
Kadi oli antanut listan ruokaan tarvittavista raaka-aineista. Vihannesten hankkiminen sokkeloiselta torilta sujuu jo vanhasta tottumuksesta, lihan ostaminen oli puolestaan uusi elämys. Valinnanvaraa ei juuri ollut, sillä tulin myöhässä paikalle ja onnistuin saamaan viimeisen lihanpalasen, joka kauppiaalla oli jäljellä. Se tuntui tosin olevan kovasti ainakin paikalla olleiden kärpästen suosiossa. Ruoka oli riisiä vihannes- ja lihakastikkeella senegalilaisittain. Kastikkeeseen kuului lihan lisäksi porkkanaa, kaalia, perunaa, sipulia, valkosipulia, pippuria, chilipippuria ja muita mausteita. Jo valmiiksi maagiset kokkaustaitoni ovatkin nousemassa täällä ihan uudelle tasolle.
Raaka-aineiden hankkimisen lisäksi ennen varsinaista ruoanlaittoa oli hankittava hiilet. Malissahan 90% energiasta tuotetaan polttopuilla ja puuhiilellä. Meidän luksusasunnossamme on kaasuhella, jolla ruoanlaitto on huomattavasti nopeampaa. Hiilet haettiin viereisestä pihapiiristä, jossa jälleen avautui uusi maailma. Ihmeellistä, kuinka kivimuurissa olevasta pienestä aukosta sisään astuessa ei astukaan tyhjyyteen vaan keskelle usean perheen arkisia askareita.
Kysyin Kadilta, monelleko hengelle hän yleensä sunnuntaisin kokkaa. Vastaus oli, että hän kokkaa ”tarpeeksi”. Eli ensinnäkin oman perheen jäsenille, mutta lisäksi usein ruokaa tarjotaan myös yllättäen kylään tupsahtaville tai naapureille. Ruoka nautittiin isosta kulhosta käsin. Käsillä syöminen on oma taitolajinsa. Onneksi pääsin aloittamaan tarpeeksi hyvin paakkuuntuvalla riisilajikkeella, joten onnistuin saamaan suurimman osan ruoasta suuhun asti. Mestarikokin tiukassa opastuksessa valmistettu ruoka oli taivaallisen hyvää, tosin tuntien odotuskin varmasti vaikutti ruoan maistuvuuteen.
Yhteensä pihapiirissä kokkailemiseen meni melkein kolmisen tuntia, vaikka aika hurahtikin kuin siivillä. Siitä pitivät huolen jaloissa pyörivät lapset, joille viihdykettä tuotti esimerkiksi vaaleiden hiuksieni silittäminen ja bambarankielellä sanomieni sanojen matkiminen. Sukupuolten roolit täyttyivät perinteisen kaavan mukaisesti: naisten kokkaillessa kämppikset kutsuttiin pian katsomaan perheen isän kanssa Antonio Banderaksen tähdittämän Desperadon. Kun elokuva loppui, miehet siirtyivät seuraamaan perheen sotrama-pikkubussin ja moottoripyörän korjaamista kunnes ruoka oli valmista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti