Osuuskunnan hallitus kokoustaa kerran kuukaudessa tällä hetkellä MFC-toimiston tiloissa. Kokous ei varmasti jää huomaamatta keneltäkään toimiston työntekijöistä, sen verran eläväisestä ja äänekkäästä päivästä on kyse. Naiset saapuvat paikalla kulkupeliensä ehdoilla. Osalle naisista kokouspäivä merkitsee noin kymmenen kilometrin pyöräilymatkaa kuoppaista hiekkatietä pitkin ennen pikkubussiin hyppäämistä. Jokunen jäsen on toimistolla odottamassa jo saapuessani töihin kahdeksan aikoihin, koska ainut kulkuyhteys pääkaupunkiin on kukonlaulun aikaan. Kokous alkaa kymmenen kieppeillä, jolloin lähes kaikki jäsenet ovat ennättäneet paikalle.
Kokouksen puheenjohtajana toimii osuuskunnan puheenjohtaja Kossira Samake (kuvassa oik.). Häntä avustaa tarvittaessa MFC:n työntekijä Aminata Barry (kuvassa vas.). Kokousraportit kirjoittaa sihteeri Koyan Bagayoko ja varasihteeri Bintou Diabate. Kokous käydään tietenkin bambaraksi, sillä kokoukseen osallistujien ranskan osaaminen rajoittuu lähinnä tervehdyksiin ja joihinkin pikkusanoihin. Itse saan kokouksen sisällön osittain käännettynä paikan päällä ja osittain selitettynä kokouksen jälkeen. Tietenkään täydellistä ymmärrystä en mitenkään kokouksesta voi saada, koska en sitä bambarankielellä pysty seuraamaan.
Kielirajat ylittävää tarkkailua voi kuitenkin aina harrastaa. Naiset ovat aktiivisia, kaikki heistä tuntuvat osallistuvan keskusteluun ja välillä koko sali repeää remakkaan nauruun. Mielikuvat alistetuista musliminaisista haihtuvat nopeasti naisia katsellessa. Tietenkin naisten alistaminen paikallisessa yhteiskunnassa on vahvasti olemassa, se vain näyttäytyy eri tavalla. Hiljaiseksi hissukaksi sen avulla ei malilaista naista ole nimittäin tehty. Osuuskuntatoiminnan avulla naiset ovat myös kehittäneet asiaosaamistaan: heidän puheenvuoronsa kokouksissa ovat napakampia ja asiapitoisempia kuin alkuaikoina.
Viime viikon kokouksessa keskusteltiin pähkinöiden myymisestä voittojen saamiseksi. Kukin nainen kertoi kylästään tämänhetkiset pähkinöiden myyntihinnat ja sitten mietittiin ajankohtaa ja paikkaa osuuskunnan pähkinöiden myymiselle. Keskustelua herätti myös yhteispellon pystyttäminen osuuskuntatontille. Se sai suurta kannatusta naisten keskuudessa ja MFC:n Ami piti sitä myös toimivana ajatuksena. Kokous kestää yleensä koko päivän, ja korvaukseksi ajastaan naiset saavat pienen kokouspalkkion sekä heille tarjotaan riisiateria lounaaksi.
Naisten ideana oli lisäksi osuuskuntatontin aitaaminen jatropha-puilla, joista saatua öljyä voidaan käyttää esimerkiksi saippuanvalmistuksessa. Huolensa naiset ilmaisivat toisen järjestön kilpailevasta osuuskunnasta, jota perustetaan Sanankoroban kuntaan. He pelkäsivät, että se voi vähentää kiinnostusta Sinsibereä kohtaan. Hallituksen naiset sanoivat tekevänsä kaikkensa Sinsiberen osuuskunnan menestyksen eteen.
Yhteistyötä toisen osuuskunnan pystyttäneen järjestön kanssa suunniteltiin useissa yhteiskokouksissa järjestöjen välillä. Lopulta toinen järjestö päätti kuitenkin perustaa oman osuuskuntansa. Taustalla saattoi olla esimerkiksi rahoittajan vaatimus. Monille järjestöille näkyvyys on tärkeää, ja järjestön nimikyltin pystyttäminen saattaa joskus kiilata yhteistyössä toimimisesta koituvien etujen edelle. Onneksi paljon tehdään yhteistyötäkin eri hankkeiden välillä. Silti voin vain kuvitella kuinka nurinkuriselta tilanne saattaa näyttää kyläläisten näkökulmasta: kehitysyhteistyöhankkeet näyttäytyvät keskinäisinä kilpailijoina, joiden tavoitteena tuntuu olevan kyläläisten suosion valloittaminen itselleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti