Kylävierailulleni Sienen kylään sattui osumaan kolmet häät. Kylän kannalta viikko oli juhlavasti muuttovoittoinen, sillä kylän naisista ainoastaan yksi lähti toiseen kylään naimisiin, ja Siene puolestaan toivotti tervetulleiksi kylään asumaan kaksi uutta naista. 408:n asukkaan kylän väkiluku siis kasvoi 409 ihmiseen. Suurin osa naisista lähtee toiseen kylään tai kaupunkiin mennessään naimisiin, joskus avioliittoja toki solmitaan kyläyhteisön sisälläkin. Malilaisista noin 70 prosenttia asuu edelleen maaseudulla, joten usein vastanaineen muuttokohde on toinen kylä kaupungin sijaan.
Isäntäperheeni Komakarojen tytär oli yksi tuoreista morsioista. Hänet oli kuitenkin jo viety uuden aviomiehensä luo kun saavuin kylään perjantaipäivänä, eli morsianta en ikinä tavannut. Morsiamen puuttuminen ei kuitenkaan sukulaisten juhlimisintoa vähentänyt. Morsiamen sukulaisnaisia oli tullut paikalle ainakin parisenkymmentä. Itsekin sulauduin, jos en nyt ihan luontevasti, niin ainakin hivenen verran juhlavieraiden joukkoon. Morsiamelle lahjoitetut tavarat (kuvissa) odottivat kylässä vielä kuljetusta uuteen kotiinsa. Ostimme MFC:n hanketyöntekijä-Amin kanssa lahjaksi kankaan, joka on yksi malilaisten häiden ja ristiäisten peruslahjoista.
Häitä Malissa on tapana juhlia pitkään ja hartaasti mikäli mahdollista. Sienen kylässä juhlinta alkoi torstai-iltana ja jatkui erinäisissä muodoissaan lauantaihin asti. Ja minä kun luulin, että kyläelämä Malissa on rankkaa työntekoa ja pitkiä päiviä. Yhtä juhlaahan se on! No, toki näihin häähumuisiinkin päiviin mahtui myös paljon erilaista työntekoa, mutta aika monta kertaa päivässä tartuttiin myös minua hihasta hihkuen: ”tubabu, donke, donke, anga taa!” eli valkonaama, tanssimaan, tanssimaan, mennään.
Kylävierailun positiivisella tavalla hurjimmat hetket koin ehdottomasti tanssiessa. Ensimmäisenä iltana pimeän jo laskeuduttua naiset kaappasivat minut mukaansa ja sokkeloisten sisäpihojen läpi puikkelehtien saavuimme perille paikkaan, johon osa kylän naisista oli kokoontunut. Siellä laulun ja taputusten säestyksellä osa naisista kiersi kehää. Minut tyrkättiin tietenkin heti ”sisäpiiriin” mukaan. Sillä hetkellä kiitin hiljaa mielessäni vuosien tanssitaustaa, jonka avulla en jaksanut ujostella tilannetta yhtään. Erityisesti salsa-, samba- ja afrotanssituntien opit pääsivät oikeuksiinsa juurillaan. Paikallisiin verrattuna saatoin toki muistuttaa lähinnä rytmitajutonta rautakankea, mutta kilpailusta ei onneksi ollutkaan kyse.
Jonkun ajan kuluttua minua vietiin taas. Tällä kertaa kohteena oli varsinainen juhlapaikka, johon koko loppukylä tuntui olevan kokoontunut. Tanssi alkaa yleensä rauhallisemmin kehää kiertämällä, kunnes sitten jostain merkistä rytmi kiihtyy, kehä purkautuu ja keskellä jää tanssimaan yksi tai pari tanssijaa. Mukaan voi itsekin hypätä koska haluaa. Rytmi on niin nopea, että kovin pitkään ei edes huippukunnolla varustettu tanssija sitä jaksa, vaikka ympärillä olijat hurjin taputuksin ja huudoin kutakin tanssijaa aina kannustavatkin. Tunnelma on melkoisen intensiivinen, melkein hypnoottinen. Rytmi tulee parista kolmesta rummusta, joita soitetaan kehän laidalla.
Seuraavanakin päivänä vedenhaun, ruoanlaiton ja kylään tutustumisen välissä ehdimme myös tanssimaan. Keskellä päivää tunnelma oli hyvin erilainen, arkisempi ja keveämpi. Hauskaa oli sekin ja tanssini herätti taas suurta hilpeyttä, mutta yön tuomaa taianomaista tunnelmaa ei voinut korvata millään. Olinkin innoissani, kun iltatoimien jälkeen tubabua kaipailtiin jälleen, ja rumpujen ääni johdatti meidät taas uudelle juhlapaikalle. Tällä kertaa paikalla ei ollut koko kylä, vaan ainoastaan osa kylän naisista. Tunnelma oli intiimimpi ja rytmit, jos mahdollista, vieläkin nopeampia.
Sametinpehmeä sysimusta yö afrikkalaisessa kylässä. Taustalla hurjiin rytmeihin kiihtyvät rummut ja nuotion tuoma pieni valonkajastus. Seurana hymyileviä naisia, jotka innokkaasti tarttuvat käteesi ja vetävät mukaansa tanssimaan. Häviävän pieni hetki elämässä, jolloin kaikki kulttuurierot katoavat. Jäljellä jää vain perimmäinen ihmisyys, jonka jaat muiden kanssa sydämensykkeeseen tahditetun rytmin kautta. Vapauttavaa on hukata hetkeksi kaikki looginen ja älyllinen, unohtaa oma tietoinen persoonansa. Opittuihin asioihin perustuvan järjen sijaan voi toimia hetken ainoastaan vaistojaan ja kehoaan kuunnellen. Pas mal! Hetki, jota muistella, kun kulttuurierot käyvät ylivoimaiseksi ja on jo kaivamassa Royal Air Marocin puhelinnumeroa aikaistaakseen paluulentoaan kohti Suomen suvea.
Ai niin, kiitokseksi upeista juhlista niiden loppuessa päätin kauniisti kiittää kyläläisiä. Kaiken heidän laulamisensa jälkeen oli vähintään kohtuullista, että myös minä onnittelin hääkansaa laulun lurittamisella. Vaikka tanssiminen afrikkalaisten rytmien tahdissa tuntuu luonnolliselta tavalta itseilmaisulle en voi parhaimmalla tahdollakaan sanoa samaa laulamisesta. Eikä päähäni pälkähtänyt mitään sen sopivampaa kuin vanha kunnon Ukko Nooa. Ihan haikean kauniisti se mielestäni kajahti Sienen yössä häävieraiden kuunnellessa ihmeissään. Tosin seuraavana päivänä tipahtaneet kehut koskivat vain tanssitaitojani, lauluosio jätettiin hienovaraisesti kommentoimatta.
Kuvassa sieneläisiä lapsia poseeraamassa.
2 kommenttia:
Oih, kuulostaa mahtavalta. Minäkin haluan tuollaisiin häihin! Ja luulenpa tosiaan, että alemmuuskompleksi tanssitaidoista iskee, vaikka olisi tanssinut kymmenen vuotta tunneilla - silloin ei auta juuri muu kuin unohtaa itsekritiikki ja seurata muita. "Tu danses très bien, tubabu!"
(tämä kommentti on alunperin julkaistu toisella nimellä kesäkuussa 2008)
Kuulostaa tosiaan mahtavalta, kuten Riikkakin jo kommentoi. Olen osannut kirjoittaakin niin kuvailevasti, että ajatuksissani menin mukanasi siellä rytmien ja pimeän yön seassa:)
Täytyy antaa tässä samalla palautetta, että sinsi-listalle lähettämäsi haastikset + juttu kumppaniin olivat mielenkiintoista luettavaa! Ihastelin myös työmäärääsi, olet saanut paljon aikaiseksi! Ansaitulle lomalle vaan, tervemenoa:)
Suomessa on viime päivinä satanut, mutta esim. viime viikonlopulla sain leireillessäni nauttia ihanasta lämpimästä säästä.
Lähetä kommentti