Bironin kylästä automme suuntasi kohti Tafelèn kylää. Kuten aikaisemmatkin kylät, myös se ilmestyi esiin yhtäkkiä keskellä hiekkasavannia. Savannia halkovat reitit ovat välillä hiekkateitä ja välillä pelkkää hiekkaa ilman teitä. Sadekaudella kyliin pääseminen on varmasti hankalaa, sillä voin kuvitella teiden muuttuvan savivelliksi alta aikayksikön. Kylien yhtäkkinen ilmestyminen keskellä savannia hätkähdyttää. Samoin hätkähdyttää se mieletön ero, joka on kylien ja kaupungin välillä, vaikka fyysinen etäisyys ei kovin montaa kymmentä kilometriä olekaan.
PÄÄKAUPUNGISTA KYLIIN
Bamakossa keskustelee usein koulutettujen ihmisten kanssa, mikä saa erot itsensä ja malilaisten välillä tuntumaan pienemmiltä. Kylissä tapaamistani aikuisista harvalla on koulutaustaa ja arkielämä on hyvin kaukana länsimaisesta. Niin kliseeltä kuin se kuulostaakin, tuntuu kuin astuisi suoraan leppoisien sunnuntai-iltapäivien ykkösen Afrikka-dokumentteihin. Ja itselle tulee vähintäänkin typerä olo siitä, että pelmahtaa paikalle kameroineen kuin mikäkin tutkimusmatkailija. Ensimmäisellä vierailulla vaikutus on varmasti tyrmäävin, ehkä myöhemmin on mahdollista suhtautua asiaan edes hieman normaalimmin ja tuntea itsensä vähemmän tirkistelijäksi.
PUUTARHANVILJELYÄ
Tafelèssa tapasimme ensin Sinsiberen puheenjohtajanaisen, joka kutsui meidät istumaan kanssaan talonsa edustalle. Rupattelimme hetken hänen kanssaan Sekoun tulkkauksella, jonka jälkeen paikalle tuli myös muita Sinsiberen aktiiveja. Seuraavaksi lähdimme tutustumaan Tafelèn puutarhaan, joka on toinen Sinsiberen puitteissa pystytetyistä yhteispuutarhoista. Puutarha on jaettu viidenkymmenen naisen kesken, jotka kaikki viljelevät omaa maapalstaansa. Puutarhassa juttelimme puutarhan johtajanaisen, Mulubali Traorén, kanssa. Hän kertoi, että lähes poikkeuksetta naiset huolehtivat hyvin maapalstoistaan. Mulubali itse oli hyvin ylpeä omasta roolistaan puutarhan vastuuhenkilönä ja tuntui erittäin sitoutuneelta tehtäväänsä.
Puutarha näytti hyvinvoivalta. Naisten työpanoksen lisäksi tämä johtui myös siitä, että tänä vuonna vedestä ei vielä ole ollut pulaa. Silti vesipula tapaa olla jokavuotinen ongelma puutarhassa. Tämä tuli ilmi useaan kertaan Tafelèn naisten kanssa keskusteltaessa. Sadetta täällä ei ole luvassa ennen kesäkuun loppupuolella alkavaa sadekautta, joten yksi jokapäiväisistä tehtävistä puutarhassa on sen kastelu. Puutarhassa viljellään tähän aikaan vuodesta pääosin sipuleita.
Tunnelmia kylävierailun jäljiltä
Vierailu oli havahduttava kokemus. Tuntuu käsittämättömältä yhtäkkiä nähdä ihmisiä, joiden elämä on niin täysin erilaista. Onhan Bamakossakin elämä erilaista, mutta Bamakonkin ja kylien välissä tuntuu olevan vielä suuri harppaus. Eristäytyneisyys kuvaa ehkä hyvin kyliä. Bamakosta löytyy kuitenkin nettikahviloita ja lentokenttä, jonka kautta periaatteessa pääsee minne tahansa päin maailmaa. Periaatteessa Bamakossa on halutessaan mahdollista elää yllättävänkin länsimaalaisesti. Kyliin johtavat tiet saattavat puolestaan olla poikki etenkin sadekaudella. Yhtäkkiä taas ymmärtää myös sen, kuinka paljon netin ja kännyköiden olemassaolo on muuttanut elämäämme. Kuinka paljon ne ovat samankaltaistaneet kaikkia niiden ihmisten elämänpiiriä, joiden ulottuvissa ne ovat.
Yhteisöllisyys on seuraava silmiinpistävä aspekti. Nykyisin pitkälti individualistisen kulttuurin edustajalle on kiinnostavaa nähdä yhteisöjä, joissa ihminen on olemassa täysin suhteessa toisiin, osana kokonaisuutta. Yhden ihmisen saavutukset ja ponnistelut koituvat yhteisön hyväksi, melkein kaikki asiat tehdään yhdessä. Tämä johtuu kulttuuriperinteen lisäksi tietenkin välttämättömyydestä. Länsimaissahan on ”ollut varaa” yksilöllistyä, mikä ei vielä ole todellisuutta Afrikan kylissä. Kokonaan toinen kysymys luonnollisesti on, mikä on järkevää ja toivottavaa kehitystä ja mikä ei. Kehitys sananahan ei automaattisesti tarkoita positiivista kehitystä. Käsitteenä kehitysmaakin on sikäli mielenkiintoinen.
Lyhyellä vierailulla myös hierarkia-asiat nousivat esimerkinomaisesti esiin. Viimeinen etappi Tafelèn puutarhassa ei sujunut kaikkien etikettisääntöjen mukaan ihan moitteettomasti. Saavuimme puutarhaan yhden aktiivisen Sinsibere-naisen kanssa, jonka kanssa rupattelin ja yritin kysellä joitain kysymyksiä puutarhaa koskien. Sekou oli hieman kauempana joten bambaraksi käyty keskustelumme ei kuitenkaan kovin syvällisiä ulottuvuuksia saavuttanut. Kun sitten menimme puutarhasta vastaavan naisen juttusille, oli hän loukkaantunut toiselle naiselle siitä, ettei minua oltu tuotu heti hänen puheillensa, koska hän oli se henkilö, jonka vastuulla puutarha-asiat ovat.
Hierarkkisuus etenkin siinä tapauksessa jos se estää asioiden joustavan sujumisen, tuntuu itselle vieraalta. Omalle kohdalle on osunut yleensä hyvin demokraattisia ja konsensushenkisiäkin työpaikkoja. Toisaalta esimerkiksi tuolla puutarhassa kyse tuntui olevan enemmän vastuun kantamisesta. Puutarhan johtajanainen Mulubali korosti sitä, että hänelle puutarhan hoitaminen on kunnia-asia ja hänelle on tärkeää, että asiat toimivat hyvin. Paikallisessa kulttuurissa asioiden joustava sujuminen saattaakin vaatia juuri päinvastoin hierarkkisuutta. Tätä ollaan Malissa pikkuhiljaa muuttamassa, mistä valtakunnallisella tasolla suurimpana osoituksena on 1990-luvun lopulla alkanut hallinnon desentralisointi.
Sinsibere-hankkeen kannalta oli tärkeä nähdä, että tapaamani naiset olivat sitoutuneita toimintaan ja olivat siitä innostuneita. Naisten osallistaminen hankkeen alkuaikoina ei varmaankaan ole ollut kaikkein helpoin tehtävä. Kuudessa vuodessa tehdyn työn tulokset tässäkin suhteessa ovat varmasti selkeästi nähtävissä hankkeessa alusta asti mukana olleille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti