Mistä Sinsiberessä on kyse?

"Itselleni se oli ensimmäinen kosketus kylien naisiin ja siihen, että hankkeella on vaikutusta ihan oikeiden ihmisten elämänlaatuun."

Sinsibere-hanke pähkinänkuoressa


HANKKEEN LÄHTÖKOHDAT
Malin pinta-alasta kaksi kolmasosaa on Saharan aavikkoa. Pääkaupungin läheisissä kylissä elinkeinona on usein polttopuiden hakkaaminen ja myyminen, mikä kiihdyttää aavikoitumista. Ongelman laajuus valkenee, kun pitää mielessä, että 90% Malin energiasta tuotetaan puuhiilellä ja polttopuilla. Sinsiberessä pureudutaan aavikoitumisongelmaan ja kehitetään vaihtoehtoisia toimeentulomuotoja yhdessä kyläläisten kanssa. Ympäristönäkökulman lisäksi keskeinen asia Sinsiberessä on naisten voimaannuttaminen.

Hankealueen kylissä puunhakkuu on usein naisten työtä. Työnä se on erittäin raskasta. Kylien naiset ovatkin olleet hyvin innostuneita puunhakkuun lopettamisesta ja siirtymisestä kevyempiin elinkeinomuotoihin. Haave puunhakkuun lopettamisesta tai hidastamisesta vaatii kuitenkin tuekseen realistisia mahdollisuuksia saada lisäansioita muilla keinoilla.

TOIMINTAMUODOT
Hanke alkoi vuonna 2001 ja sen alkuvaihe piti sisällään ympäristökoulutusta, mikrolainatoiminnan alulle panemista sekä puutarhaviljelyn aloittamista. Kahteen kylistä rakennettiin aidatut puutarhat, joista saatavilla tuotoilla naiset ovat pystyneet korvaamaan puunhakkuista saamiaan ansioita. Mikroluottojen eli säästökassatoiminnan avulla naiset ovat ostaneet esimerkiksi siemeniä puutarhoihin. Sittemmin hankkeessa on noussut esiin tarve tehostaa tuotteiden markkinoillepääsyä. Tämä tarkoittaa Sinsiberessä varastointimahdollisuuksien lisäämistä, markkinointikoulutusta sekä logistiikan parantamista, eli käytännössä kuljetusten järjestämistä myytäville tuotteille. Näitä ovat puutarhatuotteiden lisäksi kylissä valmistettu saippua sekä karitevoi.

Naisia on osallistettu kouluttamalla heistä vastuullisia toimijoita hankekuntien yhdessä perustamaan osuuskuntaan. Lukutaitokoulutuksen avulla naiset pystyvät hoitamaan osuuskunnan kautta säästökassan hallinnointia. Lukutaitoiset naiset myös todennäköisemmin kannustavat omia lapsiaan koulutuksen pariin.

Hankkeen parissa nykyään toimivalle osuuskunnalle on rakennettu osuuskuntakeskus, joka toimii monitoimikeskuksena. Siellä tullaan järjestämään koulutuksia ja sinne on tulossa muun muassa mylly ja akkulataamo kyläläisten käyttöön. Lisäksi rakennetaan varastotilaa, jotta viljeltyjä tuotteita voitaisiin varastoida ja myydä silloin, kun sesonki on ohi ja hinnat ovat korkeampia. Koulutuksessa tarkoituksena on kouluttaa joka kylästä valitut naiset, jotka sitten välittävät tietoa eteenpäin. Osuuskuntakeskuksen pyörittämisen on tarkoitus siirtyä kokonaan kyläläisten omiin käsiin 4-6 vuoden sisällä.

TULOKSIA
Sinsiberessä tarkoituksena on yhtäältä päästä konkreettisiin tuloksiin eli puunhakkuun radikaaliin vähentymiseen sekä jopa sen lopettamiseen kokonaan. Toisaalta tarkoituksena on myös lisätä tietoutta aavikoitumistematiikasta sekä ylipäänsä ymmärrystä ihmisen toiminnan vaikutuksista ympäristöön. Tällä hetkellä säästökassatoimintaan osallistuu aktiivisesti 563 naista, kylien asukasmäärä yhteensä on noin 40 000. Lessons learned –osiosta löytyy puiden istuttamisen hankaluus, sillä Sinsiberessä alkuaikoina istutetuista puista vain pieni osa on menestynyt.

Positiivisia tuloksia on kyläläisten lisääntynyt ympäristötieto ja sitä kautta asennemuutos puunhakkuuseen. Toki taustalla on myös jo lähtökohtainen halu vähentää puunhakkuuta sen raskauden takia. Puunhakkuu on lopetettu suurimmassa osassa hankealueen kyliä ja yhdessä kolmesta kunta-alueesta (Bougoula) se on lopetettu kaikissa kylissä. Naisryhmien taidot saippuanvalmistuksessa ja pienyritystoiminnassa ovat vahvistuneet ja niistä saatujen lisäansioiden takia he ovat pystyneet vähentämään puunhakkuutta tai jopa lopettamaan sen kokonaan.

Kylissä on opittu tekniikkaa puita säästävien liesien valmistamiseksi. Liesiä on rakennettu paikallisista raaka-aineista moniin kylien kotitalouksista. Mikroluottojen avulla naiset ovat pystyneet keräämään yhdistyksille pääomaa, jota on edelleen käytetty vaihtoehtoisten elinkeinomuotojen tehostamiseen. Naisten sosioekonominen asema kyläyhteisössä on parantunut ja he ottavat enemmän osaa kylissä tehtäviin päätöksiin. Itse odotan innolla ensimmäistä kylävierailua, sillä on eri asia kirjata tuloksia kattotuulettimen alla toimistossa raporttien pohjalta kuin nähdä hankkeen toimimista ja joskus toimimattomuuttakin käytännössä.

Viime viikolla MFC:n toimistolla pidettiin kokous, johon osallistuivat kaikkien kolmen hankekunnan kunnanjohtajat sekä Sinsibere-naisista osuuskunnan puheenjohtaja, Kossira Samake. Häntä ja minua lukuun ottamatta muut osallistujat olivat miehiä, heitä oli kunnanjohtajien lisäksi MFC:stä sekä tanskalaisesta OVE-järjestöstä. Keskustelu käytiin ranskaksi ja yksi MFCläisistä tulkkasi sen bambaraksi Kossiralle. Kokouksen lopuksi arvokkaan näköinen osuuskunnan puheenjohtaja halusi käyttää puheenvuoron, jossa hän halusi vuolassanaisesti tuoda julki kiitoksensa MFC:lle Sinsiberen saavuttamista tuloksista. Itselleni se oli ensimmäinen kosketus kylän naisiin ja siihen, että hankkeella on vaikutusta ihan oikeiden ihmisten elämänlaatuun.

Lisää alkuajan havaintoja

Edelleen on selkeästi sellainen olo, että helposti sortuu ylitulkintoihin paikallista elämää katsellessa. Kaikki havainnot ovat tietenkin subjektiivisia kokemuksia, ja välillä ne saattavat olla sinisilmäisiä ja välillä taas liiankin raadollisia. Oman harkintakyvyn käyttö tekstiä lukiessa on siis sallittua, ellei jopa suotavaa.

IHMISET
Mitään syvällistä parin viikon jäljiltä on turha kuvitella ymmärtävänsä. Kyseessä on siis yksinkertaisesti ensivaikutelma. Huumori tuntuu olevan ”se juttu”. Fantastinen tapa yrittää päästä kulttuuriin sisälle on paikallisen bamanankanin eli bamanan-kielen (myös bambara) opetteleminen. Jo muutamalla perustervehdyksellä saa aikaan suurensuurta hilpeyttä paikallisten parissa ja kohtelu esimerkiksi taksissa ja torilla on jo paikallisen tervehdyksen sanomisen jälkeen yleensä hurjan ystävällistä. Ranskallakin täällä pääkaupungissa muuten pärjää paremmin kuin itse asiassa luulin. Nyt onkin kolminkertainen kielikylpy käynnissä: kämppiksinä kaksi natiivia englanninpuhujaa ja muiden kanssa hapuilen sitten ranskaa ja hyvin alkeellista bambaraa. Ja Oona-koordinaattorin sekä hänen oikeasti kolmikielisiksi kasvavien todella suloisten lastensa kanssa suomea. Tosin sitä ei tarvitse yhtään hapuilla, se sujuu oikein mallikkaasti.

USKONTO
Malissa pääuskonto on islam (90% väestöstä). Silti nykyään suuren roolin maailmanpolitiikassa saanut fundamentalistinen tulkinta islamista taitaa olla kovin kaukainen ajatus täällä. Jokapäiväisessä elämässä uskonto näkyy ihmisten polvistumisessa rukouksiin, mutta muuten sitä on vaikea näin ulkopuolisen havaita. Henkilökohtaiset havaintoni tulevat lisäksi kuuloaistin kautta, sillä kotini lähellä on moskeija ja meditatiivisen kaunista rukouskutsua aamuyöllä kuunnellessa tunnelma on vähintäänkin mystinen. Kasvoja peittäviä huiveja ei ainakaan Bamakossa näe oikeastaan ollenkaan. Miehillä on oikeus maksimissaan neljään vaimoon, moniavioisuus on tosin ollut käytäntönä jo ennen islaminuskon tuloa Maliin. Animistisilla uskonnoilla on edelleen tärkeä merkitys malilaisessa kulttuurissa. Ehkäpä niihin tulee tilaisuus tutustua jonkun kylävierailun yhteydessä.

AIKAKÄSITYS
Aikaa on. MFC:ssä tehdään pitkää päivää kahdeksasta vähintään viiteen, mikä on ilmaston kannalta täysin sopiva aika, sillä auringon porottamisesta johtuen työmatkaa ei halua tehdä yhtään myöhemmin aamulla eikä aikaisemmin iltapäivällä. Suloisinta on istua tuulettimen alla toimistossa päivän kuumimmat hetket. Mutta työpäivän jälkeen on aikaa. Kuten kaikilla muillakin, lähinnä kuitenkin ymmärtääkseni miehillä. Useimpien naisten työpäivä kaupungissakin taitaa olla lähes ympärivuorokautinen.

Ajan uudenlaisesta hahmottamisesta kertoo se, että kotimatkalla on vähintäänkin kaksi, yleensä useampikin, pakollista pysähdystä naapureiden moikkaamiseksi. Naapurit istuskelevat kadulla ja olisi hurjan epäkohteliasta saapastella ohi kysymättä naapurin ja hänen perheensä kuulumisia. Aamuisin bambarankielisiin tervehdyksiin saattavat kuulua myös tiedustelut nukutusta yöstä ja siitä, häiritsivätkö hyttyset unta. Kaikki tämä siis osana pitkää tervehtimisrituaalia. Sovitut tapaamisajat yleensä ovat suuntaa antavia. Itse en ole tätä vielä kokenut, mutta esimerkiksi lähdöt kylävierailuille viivästyvät ilmeisesti aina jotain yhden tunnin ja parin päivän väliltä. Yllättäen lisääntyneeltä tuntuva aika tuntuu ihanan terapeuttiselta. Ainakin näin puoleksi vuodeksi on ihana karata oravanpyörästä ja nauttia vapaammasta aikakäsityksestä. Loppuelämäksi sopeutuminen olisi tietenkin hyvin eri asia. Rennompi aikakäsitys selittyy varmasti pitkälti ilmaston kautta. Tällaisessa helteessä liika hosuminen olisi suoranaista masokismia.

SOPEUTUMINEN
Jokapäiväisestä elämästä suoriutuminen on edelleen haasteellista. Ruoanlaittoon on varattava moninkertaisesti aikaa verrattuna kotoisiin eilisen päivän aterian mikrossa lämmittämisiin. Vessassa käyminenkin vaatii aikansa. Torilla shoppailu ja taksimatkat ovat oma spektaakkelinsa, koska välillä taksikuskien ensin ilmoittavat hinnat saattavat olla vaikka kolminkertaisia ja niistä sitten ruvetaan tinkimään kohti oikeampaa taksaa. Kulkuvälineiden peruskäytännöt alkavat pikkuhiljaa tulla tutuiksi, kovin tyytyväisenä puhuttelen ”paikallisbussin” rahastajaa ja kerron toiveestani jäädä pois kulkupelistä ihan bambaraksi. Tosin sisäisesti toivon, ettei keskustelu siitä sen kummemmin urkene, sillä en tietenkään ymmärrä sanaakaan rahastajan jatkokommenteista.

Korostaisin vielä, että kaikki ei ole ollut pelkkää autuutta, vaikka sellainen kuva tekstistä saattaakin välittyä. Negatiivisia tunteita, noloja epäonnistumisia ja raastavia kulttuurierojakin on jo koettu, mutta hyvillä kokemuksilla on usein tapana häivyttää huonot mielestä suhteellisen nopeasti. Heikkona hetkenä ehdin jo kaiken negatiivisuuteni keskellä väittää siskolle puhelimitse, etten varmasti ole ”niitä Afrikka-ihmisiä”. Niitä, joiden mielestä Afrikka on vaan jotain kertakaikkisen mahtavaa ja upeaa. Seuraavat kuusi kuukautta näyttävät, joudunko jälleen kerran nielemään sanani.