Malin oleskeluni saavuttaessa puolen välin merkkipaalun on mielessä enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Keskeisimmät kysymykset pyöriskelevät sen ympärillä, mitä on onnellisuus, hyvinvointi ja oikeudenmukaisuus niin yhteiskunnan kuin yksilönkin tasolla. Yhtäkkiä huomaa ajattelevansa ihan uusiksi aikaisemmin itsestäänselvyyksinä pitämiään asioita. Mielenkiintoista on huomata olevansa keskustelussa, jossa kaiken joutuu perustelemaan ihan alusta alkaen. Länsimaalaisten kanssa keskustellessa usein lähdetään kuitenkin samoista perusoletuksista. Täälläkin tietenkin taustalla on suhteellisen yleisesti hyväksytyt universaalit moraaliset arvot (tappaminen on väärin etc.). Kaikki muu on kuitenkin vain tietyssä yhteiskunnassa tiettynä aikana sovittuja konventioita.Kuten sanottu, täällä argumentointi lähtee usein luonnollisuudesta ja yhteisön hyvinvoinnin takaamisesta, kun taas länsimaissa tärkeintä on yksilön oikeuksien kunnioittaminen. Luonnollisuudella ja yhteisön hyvinvoinnilla perusteellaan myös asioita, joille ei mielestäni ole oikeutusta, kuten naisten ympärileikkaus riittinä lapsesta naiseksi siirtymiselle tai yleisesti hyväksytty miesten oikeus kurittaa tottelematonta vaimoa. Kummassakaan asiassa ei ole mitään luonnollista enkä usko niiden pitkällä tähtäimellä edes vahvistavan yhteisöä. Mutta nuo esimerkit ovatkin niitä kaikkein selkeimpiä ja helpoimpia vastustaa, suurin osa asioista on vähemmän yksinkertaisia.
Täällä länsimaita ihaillaan, erityisesti niiden taloudellisten mahdollisuuksien takia. Kun asiaa miettii, itse asiassa kaikki kuulemani positiiviset kommentit ovat koskeneet nimenomaan elintasoa. Kukaan malilaisista ei ole minulle ihastellut länsimaista yksilön oikeuksia kunnioittavaa ajattelutapaa. Päinvastoin sitä usein kauhistellaan ja pidetään luonnottomana yhteisöä halveksivana tapana järjestää yhteiskunta. Monien mielestä länsimaissa on liikaa vapautta, joka ei enää edesauta yhteiskunnan hyvinvointia vaan itse asiassa estää sitä hajottamalla yhteisöt.
Moraalisäännöillä ja niistä juonnettavilla yhteiskuntaa säätelevillä laeilla pitäisi pyrkiä maksimoimaan ihmisten onnellisuus. Tietenkin ne palvelevat myös yhteiskuntajärjestyksen säilyttämistä, kontrollia ja rankaisua. Mutta yleisesti ottaen onnelliset ihmiset tekevät varmasti vähemmän rikoksia. Eli tavallaan onnellisuuden maksimointi toimii myös yhteiskuntarauhan ja kontrollin voimistajana rangaistuksien tarvetta vähentäen. Tietenkin aina on ”mätiä omenia”, mutta varmasti niitä on vähemmän hyvinvoivassa yhteiskunnassa.
Seuraavaksi olisikin tarkkaan määriteltävä, mistä ihmisten onnellisuus rakentuu. Mitkä ovat ne oikeudet ja velvollisuudet, joita ihmiset tarvitsevat elääkseen hyvin? Ja kuten Elinan kommenttiin aikaisemmassa postauksessa kirjoittelin, ovatko ne universaaleja, kaikkia maailman ihmisiä koskevia vai vaihtelevatko ne kulttuurista toiseen siirryttäessä? Ja jos ne ovat olleet kulttuurisidonnaisia, tuleeko niistä joka tapauksessa maapalloistumisen myötä universaaleja? Vai onko koko idea globalisaation ihmisiä yhdistävistä tekijöistä oikeasti vain länsimaalaisten etuoikeutetussa elämässä tuntuva asia, joka lopulta hetkauttaa vain luvattoman vähän maailmantalouden laitamilla elelevää malilaista hirssinviljelijää?
Lukuisten kysymysten sijaan välillä haluaisi myös vastauksia. Toisaalta on kovin vapauttavaa yhtäkkiä lieventää omia ehdottomuuksiaan ja avautua kaiken auki kerivälle keskustelulle, pohtia jälleen ihan perimmäisiä arvoja. Täällä niitä joutuu perustelemaan itselleenkin ihan uudella tavalla. Oman tietämättömyyden myöntäminenhän on tunnetusti viisauden alku. Tällä hetkellä tunnen siis oloni erittäin viisaaksi.
p.s. Viimeistään tässä vaiheessa olen siis kiltisti luopunut strukturoidusta ajattelustani, enkä enää yritäkään postailla tekstejä, jotka jakautuvat siististi hankkeesta kertovaan osioon sekä vapaamuotoisempiin kuulumisiin. Oli jo aikakin lopettaa turha pingottaminen.
4 kommenttia:
Moi Anni,
Tekstisi voisi olla itseni kirjoittama. Paitsi että en osaisi pukea noita asioita sanoiksi yhtä hyvin kuin sinä. Näitä samoja asioita pohdin täällä Nepalissa joka ainoa päivä. Kiitos ajatuksia herättävästä jutusta!
terveisin Paula
Moi Paula,
Eikö olekin hauskaa, että suurimman osan omista "hurjan kekseliäistä oivalluksistaan" jakaakin lähes kaikkien muiden ensimmäistä kertaa kehitysmaassa asuvien länsimaalaisten kanssa? Okei, ei ehkä ihan kaikkien, mutta ainakin niiden, joilla on ideologista intoa tehdä maailmasta parempi, mitä se sitten tarkoittaakin kullekin meistä. Tähän kategoriaan hulahtavat varmaankin suurin osa kehitysmaissa asustelevista länsimaalaisista.
Ja tietenkään maailman parantamiseksi ei tarvitse myöskään lähteä kehitysmaihin. Huh, mitä siitä tulisikaan, jos kehitysmaat kansoittuisivat pelkistä maailmanparantajista? Ainakin ympäristökatastrofin nopeutuminen. Ja toisaalta, rakkaiden länsimaidemme jäädessä autioksi, niissä olisi puolestaan tilaa etelästä tulevien olla ja elellä. Somaa kulttuuri- ja elintasovaihtoa. ;)
Ja kuten Elina äsköisessä kommentissaan nappiin totesi, ei hengenpalon lisäksi aina löydy riittävää ymmärrystä. Ihmisten tekoja voi kai lähinnä arvioida niiden takana olevien aikomusten perusteella. Mikäli käytettävissä olevan tiedon perusteella tekee omien perusteltavissa olevien moraalikäsitystensä mukaisesti parhaan mahdollisen ratkaisun kussakin tilanteessa pitää sen kai riittää. Mutta toisaalta velvollisuutena on hankkia mahdollisimman paljon tietoa asioista, jotta pystyy tekemään ratkaisuja, joiden negatiivisten vaikutusten todennäköisyys on mahdollisimman pieni. Huh, onpas melkoista saivartelua, toivottavasti punainen lanka säilyi.
Elina, äsköisen tarkoituksena ei siis ole oikeuttaa kaiken maailman hyvää tarkoittavia heilujia, jotka tulevat ja lahjoittavat niitä traktoreita kertomatta miten käyttää niitä tai ruokarahoja pohtimatta kestävyyttä. Eli heidänkin velvollisuutenaan on hankkia ensin riittävästi tietoa päätöksiensä tueksi. Samoilla linjoilla ollaan siis sun kanssa, kehitysapu todellakin on hurjan vaikea ja moniulotteinen asia. Kehitysavun haastavuudesta hyvänä muistutuksena ihanan ironisesti kirjoittavan kenialaisen Binyavanga Wainainan teksti, varmaan jo tuttukin monille: http://www.kepa.fi/uutiset/6338. Syntisen hienoa lukea välillä jotain todella kriittistä kaiken tämän maailmoja syleilevän paatoksen jälkeen. Myönnän itse syyllistyväni välillä kriittisyyden puutteeseen, kun halu nähdä maailma parempana on välillä niin vastustamaton. Mutta lupaan skarpata.
Paula, vielä alkuperäiseen aiheeseen palaten. Olen lueskellut kovasti lähinnä suomalaisten kehitysmaissa asuvien ihmisten kirjoituksia ja uskomatonta, kuinka kokemukset todella ovat niin samankaltaisia. Lukaisin tuossa eilen esimerkiksi kirjailija /toimittaja/dokumentaristi Elina Hirvosen Lusakan tuntemuksia Vihreän Langan blogeista. Ja vilpittömästi sanoen piti etsimällä etsiä ajatuksia ja havaintoja, joihin ei voisi samaistua, suurin osa kun tuntui niin tutuilta.
Yritin tsekkailla blogiasi, mutta se oli vain kutsutuille käyttäjille. Ymmärrän kyllä hyvin sen, sillä tavoinhan saa kirjoitella ihan niitä oikeita tuntemuksiaan ilman itsesensuurin kovaa kättä. Vaikkei sitä siis aina kovin selkeästi huomaakaan, harrastan tänne kirjoitellessa paikka paikoittain siis myös itsesensuuria... Ehkä kuitenkin ihan täysin väärissä paikoissa, se kun on niin subjektiivista. :)
Mutta me ehdimme sitten toivottavasti Suomen kamaralla jutella rauhassa kaikesta.
Tsemppiä Nepalin arkeen! Ja Suomen samoin!
Anni
Moikka,
Tuo on vaikea asia, että täytyy tasapainoilla esim. juuri oman tarpeen/halun ja ympäristöasioiden kanssa. Vaikka kokemus täällä auttaa ymmärtämään monia asioita, joita voi hyödyntään esim. tulevassa työssään, on sen kustannuksena myös osallistuminen ympäristön saastuttamiseen (=lentäminen). Ymmärrän hyvin niitä, jotka eivät tästä syystä lähde. Toisaalta taas tuntuu nyt, että täällä alkaa oikeastaan vasta ymmärtää monta asiaa, jotka aiemmin on tajunnut vain teoriassa. Kriittinen (realistinen?) olen ollut aiemminkin, ja täällä näkee kaikenlaisen (kehy)työn konkreettisesti, hyvässä ja pahassa.
Olen lueskellut myös Ilkka-lehteen kirjoittamiasi kolumneja, ja niitä on ollut tosi kiva lukea! Miten voikin ihan monta asiaa ihan yksityiskohtienkin tasolla samaa, esimerkiksi ne ikuiset mustat muovipussit!
Meillä on tosiaan yksityinen blogi, joka on lähinnä suvulle ja ystäville. Se on suljettu siksi, että se on helppo tapa kertoa tutuille kuulumiset ja näyttää kuvia, mutta samalla pitää varsinkin lasten asiat yksityisinä.
Laitan sulle kutsun!
Kiitos myös linkkivinkeistä. Täytyy tsekata noi Hirvoskan jutut, en tiennytkään hänen blogaavan tuollakin.
Mukavaa eloa Maliin edelleen!
Paula
Ps. Mitenköhän pitkän session ne on Kepassa varanneet palanneiden tapaamiseen - meinaan että ei taida ihan pari tuntia riittää... :)
(tämä kommentti on alunperin julkaistu toisella nimellä kesäkuussa 2008)
Kehitysmaahan ensi kertaa mennessään joutuu varmasti (tämä on arvailua, sillä en itse ole koskaan ollut Euroopan ulkopuolella) pakostakin miettimään paljon omia lähtökohtiaan ja "löytämään itsensä" uudestaan. Kun on vuorovaikutuksessa niin erilaisista lähtökohdista olevien ihmisten kanssa joutuu (kuten kirjoitit) pohtimaan perusteluja omille itsestäänselvyyksilleen. Tällainen kokemus on väistämättä herättävä. Se ei kuitenkaan riitä maailman parantamiseen. Olen usein kirjoittanut luennoilla muistiinpanoihini kysymyksen: kuka tahansako voi alkaa tehdä kehitysyhteistyötä? Viime viikolla seminaarissa UNDP:n edustaja pohdiskeli, miten kehitysavun klassikko-virheitä tehdään yhä, sillä "kaikki eivät ole lukeneet niitä kirjoja, mitä te olette lukeneet". Pelkkä hengenpalo maailman muuttamiseksi ei riitä. Tulee mieleen taannoinen kehy-valiokunnan projektivarojen myöntämiskokous. Tansaniassa katulapsijärjestössä olisi valtava tarve ruokarahalle. Voisimme lähettää sen, mutta missä olisi kestävyys? Tarvitaan käsitys suuremmasta (kulttuuris-taloudellis-yhteiskunnallis- ekologisesta) kehyksestä, jotta lähetetyllä rahalla olisi todellista vaikuttavuutta. Tämä tuntuu pahalta, sillä Tansanialaisilla katulapsilla on todellinen tarve.
Yksilö vai yhteisö? Miksi asioiden pitää olla niin mustavalkoisia, eikö voisi löytyä jokin kultainen keskitie - tiivis yhteisö, jossa yksilöä kunnioitetaan? isoja kysymyksiä, joihin minulla ei ole vastauksia.
"Seuraavaksi olisikin tarkkaan määriteltävä, mistä ihmisten onnellisuus rakentuu. Mitkä ovat ne oikeudet ja velvollisuudet, joita ihmiset tarvitsevat elääkseen hyvin?" Hyvin mielenkiintoista. Mutta entä jos kulttuuri on yksi vahva tekijä siinä, minkä kokee onnelliseksi (kuten itsekin pohdit)? Onko edes olemassa universaaleja sääntöjä tälle (paitsi perustarpeet)?
Vaikeita kysymyksiä, Anni.
Lähetä kommentti