Etelä-etelä -vaihtoa

Sinsibere-hankkeen Suomen pään kumppanijärjestöllä Dodolla on kaksi ympäristöaiheista kehitysyhteistyöhanketta: Sinsibere Malissa ja Tany Maitso –hanke Madagaskarilla. Uutterien ennakkovalmistelujen hedelmiä korjattiin täällä reilu viikko sitten, kun näiden hankkeiden välisen etelä-etelä –vaihdon ensimmäinen osio toteutui. Vieraaksemme tänne kahdeksaksi päiväksi saapui Madagaskarilta kaksi hanketyöntekijää, Tany Maitson assistentti Chantal Soloniaina ja teknikko Angelin Razafitsihoarana. Kuvassa he vaihtavat kokemuksia hankkeistaan MFC:n työntekijöiden kanssa Kaben kylässä.

”Suuria kulttuurieroja ei ole odotettavissa, olemmehan kaikki afrikkalaisia”, oli molempien vastaus ensimmäisenä vierailupäivänä kysymykseen siitä, mikä Malissa voisi olla erilaista kotimaahan verrattuna. Vierailun aikana vastaus pysyi pitkälti samana, vaikka pieniä yksityiskohtaisia eroja löytyikin viljalti. Vierailijoiden huomiota kiinnittivät muun muassa sormilla syöminen ja se, ettei Malissa ole tapana käyttää vessapaperia.

Etelä-etelä –vaihto on suomalaisessa kehitysyhteistyössä edelleen aika harvinaista herkkua, mikä tekee hankkeiden yhteistyössä toteutetusta vaihdosta erityisen kiinnostavan. Etelä-etelä –vaihdossa ideana on vahvistaa etelän järjestöjen osaamista ja edesauttaa molemminpuolista oppimista järjestöjen välillä. Vaihtoon lähetettävät työntekijät eivät ole hankkeen koordinaattoreita tai järjestön johtajia vaan ihan tavallisia hanketyöntekijöitä. Vaihdon toinen osuus järjestetään syksyllä 2008, jolloin kaksi malilaista hanketyöntekijää matkustaa Madagaskarille.

Biodiversiteetistään kuuluisalla Madagaskarin saarella ja Saharan laidalla Malissa toimivilla hankkeilla on erilaisista oloista huolimatta sama päämäärä: paikallisten ihmisten vaihtoehtoisten elinkeinojen vahvistaminen, jotta heidän ei tarvitse tuhota ympäristöään esimerkiksi puunhakkuulla tulojen saamiseksi. Kokemusten vaihtaminen hankkeista olikin hedelmällistä molemmin puolin. Hanketyöntekijöiden lisäksi vaihdosta näyttivät hyötyvän myös Sinsibere-kylien asukkaat, sen verran vilkasta oli keskustelu madagaskarilaisten ja kyläläisten välillä. Madagaskarilaiset näyttivät erityisen kiinnostuneilta Sinsibere-naisten osuuskunnasta, saippuanvalmistuksesta ja jatropha-öljyn käytöstä. Malilaiset puolestaan kyselivät erityisesti hunajan tuotannosta ja Madagaskarista yleensä. Kuva Sienen kylästä, jossa vieraat tutustuivat saippuan valmistukseen. Angelin kuvassa keskellä valkoisessa paidassa.

Tiiviin aikataulun puitteissa kahdeksassa päivässä madagaskarilaiset tutustuivat niin Malin kumppanijärjestön toimintakenttään laajemmin kuin Sinsibere-hankkeeseen yksityiskohtaisemmin. Vierailu piti sisällään keskusteluja hankkeista, runsaasti käytännön kylävierailuja sekä vapaamuotoisempaa ajatustenvaihtoa työntekijöiden kesken. Kaikesta kokemastaan, oppimastaan ja opettamastaan madagaskarilaiset vierailijat kirjoittavat oppimispäiväkirjaa sekä raportin. Myös Malin puolen osallistujat kirjoittavat lyhyet raportit vierailusta. Viimeisenä päivänä Chantal kertoi yllättyneensä positiivisesti kaikesta näkemästään. Yksi mieleenpainuvista hetkistä oli Garalon kylässä nähty energian tuottaminen jatropha-öljyllä. Kuvassa Chantal tutkimassa jatrophan siemeniä Garalossa.

Kyläilyä kuvina

Myyntipöytä Bougoulassa keskiviikon markkinoilla. Pieniin pusseihin pakattuina tarjolla muun muassa suolaa, baobabin lehdistä tehtyä jauhetta, pähkinöitä, chilimaustetta, okraa ja maapähkinävoita. Lisäksi sipuleita, tomaatteja sekä oikealla keskellä kuivattuja kaloja.

Maapalloistumisesta esimerkkinä molempien tomaattikasojen vierestä löytyvät keltaisina pilkottavat Maggi-kuutiot perinteisten ruoka-aineiden keskellä. Etualalla puolestaan myynnissä vihreän baobab-jauheen edessä on pussitettua makaronia ja spagettia.









Sienen kylässä saippuanvalmistusta seuraamassa Naari Berthe sekä kutsumaton vieras. Aasin kiljunta on muuten uskomattoman epämiellyttävän kuuloista. En ole ikinä kuullut teurastettavan sian ääntä, mutta voisin kuvitella, ettei aasi jää sille kovin huonoksi kakkoseksi. Enkä suinkaan tarkoita teurastettavaa aasia, vaan eläimen ihan jokapäiväistä ääntelyä.

Saippuanvalmistus sujui hyvin näiden valvovien silmäparien alla. Tuloksena oli paikallisille karitepähkinöille tuoksuvaa, koostumukseltaan riittävän kovaa saippuaa. Tuoreeltaan ostettuna hinnaksi yhdelle palalle kyläläiset määrittelivät 125 CFA (1 euro= 665 CFA).






Koulun käymälä Kaben kylässä. Päättelin sisään astuessa, että vasen puoli lienee tarkoitettu pienemmälle hädälle ja oikea puolestaan isommalle. Vessaan mentäessä mukaan annetaan sympaattisen näköinen muovinen vesikannu, jonka käytöllä korvataan vessapaperi.

Itse en ole vielä riittävästi malilaistunut jättääkseni nenäliinat tai pidemmällä reissulla wc-paperirullan kotosalle. Jos kyseessä olisi vuosien oleskelu, ehkä sellainenkin askel tulisi jossain vaiheessa otettua.



Malissa valtauskonto on islam. Kylistä löytyy usein moskeijoita, jotka on rakennettu bancosta, eli savesta. Banco on muutenkin Malissa hyvin yleinen talojen rakennusaine, myös kaupungeissa.

Pohdiskelin aikani moskeijassa ympäriinsä sojottavia puukeppejä, keksien niille toinen toistaan symbolisempia merkityksiä. Kun vihdoin pyysin paikallisten selitystä asialle, oli vastaus yksinkertainen: "No, ne nyt ovat siinä siksi, ettei rakennus romahda". Se siitä sitten.




Kuvassa taka-alalla perinteinen tulisija, jossa jäähtymässä on kastike tô-ruoalle. Perinteisessä tulisijassa kattila lepää kolmen ison kiven päällä, jolloin polttopuilla tuotetusta energiasta suuri osa karkaa taivaan tuuliin.

Etualalla on foyer amélioré eli "parannettu tulisija", jonka savirakennelma pitää energian tiiviimmin kasassa. Kylissä on järjestetty koulutusta näiden energiatehokkaiden liesien rakennuksessa, jotta kotikäyttöön tarvittavan polttopuun kulutus vähenisi.









Veden nostamista kaivosta Tafelen yhteispuutarhassa. Puutarhassa jokainen nainen viljelee omaa maapalstaansa. Sinsiberen puitteissa rakennettujen kaivojen lisäksi kyläläiset ovat itse rakentaneet lisäkaivoja puutarhaan, mikä on hanketyöntekijöille merkkinä paikallisten sitoutumisesta toimintaan.

Suurella osalla naisista on pienin lapsi mukanaan töitä tehdessä. Ripeästi syntyvä kantoliinaratkaisu selkäpuolelle näyttää toimivalta ja kuormittaa vähemmän selkää kuin lapsi kantoliinassa etupuolella. Kylissä äitiysloman käsite on luonnollisesti tuntematon. Kaupungeissa yleinen äitiysloma työssäkäyville on kolme kuukautta.






Siene ja Banco-coura, kaksi Sinsiberen hankekylää, sijaitsevat Niger-joen varrella. Vaikka kaikki yhdeksän hankekylää sijaitsevat vain muutamien kymmenien kilometrien päässä toisistaan, etäisyydet tuntuvat suuremmilta teiden puuttumisen ja niiden huonokuntoisuuden takia. Niger tarjoaakin jokikyliin aivan uudenlaisia elementtejä muihin hankekyliin verrattuna.

Ensinnäkin viljeleminen on helpompaa, sillä vesi on helpommin saatavilla. Toiseksi kylän ruokavalioon kuuluu tuore kala, joka muissa kylissä on paljon harvinaisempi ruoka-aine. Joki tuntuu myös tuovan tuulahduksen muualta, mikä näkyy tietyllä tapaa kyläläisten tavassa olla ja elää. Se johtuu varmaankin kyläläisten tottumisesta jokea pitkin liikkuviiin muukalaisiin.






Mangojen loputtoman hehkuttamisen jälkeen on kai sanottava hyvä sananen myös papaijoista. Eivät ne tosin mangoille vertoja vedä, vaikka makuasioista ei liene sopivaa kiistellä. Mutta hyviä ovat nekin.

Kuva yhdestä naisten yhteispuutarhasta, josta papaijapuiden lisäksi löytyi ainakin sipuleita, pähkinöitä ja gomboa (suomeksi okra). Gombo nimenä on sen verran herttainen, että sen tuominen suomalaiseen ruokapöytään saattaisi kasvattaa vihannesten syöntiä kouluikäisten keskuudessa. "Äitiiiii, mitä tänään on ruoaksi?" "No, gomboa ajattelin valmistaa..." -VAU, GOMBOA, tosi siistiä... onhan se jo pian valmista?"

Kaivoja ja häähumua

KAIVOJA

Vesi on elintärkeä asia. Tuhansien järvien maassa pääsee välillä unohtumaan, että meille itsestään selvänä lankeava luonnonvara on kovasti kortilla muualla päin maailmaa. Malistahan kaksi kolmasosaa on aavikkoa. Malilla ei ole myöskään pääsyä merelle, joten Niger-joen merkitys veden tarjoajana on oleellinen. Sadekausi maassa kestää noin suomalaisen kesän ajan ja loppuajan auringonpaiste on hyvin säännöllistä. Pahinta aikaa ovat kuukaudet ennen sadekauden alkua, jolloin lämpötilat kohoavat 45 asteeseen ja vesivarat hupenevat. Omassa jokapäiväisessä elämässä se näkyy juoksevan veden säännöstelynä, eli vesi katkaistaan joka päivä joidenkin tuntien ajaksi.

Sinsiberen hankekylissä vesiongelmat vaivaavat erityisesti puutarhanviljelyä, sillä sen onnistumiseksi riittävä vesimäärä on keskeinen asia. Hankkeen puitteissa on pystytetty kaksi yhteispuutarhaa, joissa viljelevät omia palstojaan yhteensä noin 140 naista. Puutarhoissa vieraillessa huomasi suuren eron niiden välillä: Tafelessa viljelmät kukoistivat ja se vilisi palstojaan hoitavia naisia, Karakossa puolestaan oli autiompaa ja palstat näyttivät kuivilta. Syy tähän selvisi puutarhojen kaivoihin kurkistaessa. Tafelessa kaivoista riitti vettä nostettavaksi ja sitä näytti tulevan niihin myös lisää, Karakossa puolestaan kaivojen vesi oli todella alhaalla ja se näytti seisovalta. Hyvä tilanne Tafelessa johtuu siitä, että viime vuoden sadekausi oli hyvä, joten vettä on riittänyt.

Vesiongelma oli asia, joka eniten nousi esille jo ensimmäisellä kylävierailullani kyläläisiä haastateltaessa. Toiveena oli saada lisää syvempiä kaivoja. Tätä tarkoitusta varten kävimme tutustumassa erään toisen hankkeen parissa toteutettuihin kaivoihin. Kaivot ovat vuorattu ohuella sementtikerroksella, joka estää niiden sortumisen ja niiden syventäminen on tehty yksinkertaiseksi tarkoitusta varten tehdyn muotin avulla. Karakon kaivojen parantaminen tällaisiksi kaivoiksi voisi tuoda helpotusta vesipulaan puutarhassa. Sinsibere-tiimin mietintämyssyssä onkin tällä hetkellä laskelmat siitä, olisiko kaivojen parantaminen mahdollista jo tämän kevään aikana. Kaivojen parantaminen olisi toteutettava ennen sadekauden alkua, jolloin sateet estävät rakennuspuuhat.

HÄÄHUMUA
Perjantai-iltapäivällä lähtivät kutsut MFC:n johtajan veljen häihin jakoon työpaikalla. Lähisukulaiset olivat varmastikin tietoisia häiden ajankohdasta jo ennen sitä, sillä h-hetki oli jo kahden päivän päästä sunnuntaina. Lähisukulaisten lisäksi häihin on tapana kutsua lähes kaikki mahdolliset tuttavuudet, kutsumatta jättäminen voisi olla vähintäänkin loukkaavaa. Kutsun saatuani en ollut uskoa silmiäni, sillä kutsussa komeili kyllä kuva hääparista, mutta sulhanen ei muistuttanut etäisestikään johtajaa, ei edes ihonväriltään. Kävikin ilmi, että hääkutsuihin on usein tapana laittaa joku standardihääkuva parista, jolla ei ole mitään tekemistä itse hääparin kanssa. Ja ainakin tässä kutsukortissa kyseessä oli vielä valkoihoinen hääpari.

Seremonian pääetapit ovat samansuuntaiset kuin Suomessa. Valittavana on kolme rastia, joista ainoastaan ensimmäinen on pakollinen avioliiton virallistamiseksi. Ensimmäinen on kunnantalo (vrt. maistraatti), sitten moskeija (vrt. kirkko) ja lopuksi juhlat. Etapit voidaan suorittaa saman päivän aikana tai erikseen. Sunnuntaiaamuna menimme yhdeksältä kunnantalolle, jossa oli runsaasti ihmisiä paikalla. Oman hääparimme lisäksi myös pari muuta hääparia vieraineen. Kuvassa hääpari kunnantalolla sukulaistensa ympäröimänä.

Kunnantalolla eniten huomiotani kiinnittivät griotit eli suvun historiaa laulun muodossa kertovat esiintyjät. Perinteisesti Malissa joka suvulla oli oma griotti, joka tunsi koko suvun historian ja jonka tarkoituksena oli ylistää sukua myös muille ihmisille, koska itse itsensä kehumista ei pidetty sopivana. Griotti toimi myös riitojen sovittelijana sekä etenkin suvun nuorempien neuvojana. Nykyisin griottien rooli on muuttunut viihteellisemmäksi. Kovaääniset laulajat, jotka näissä häissä olivat kaikki naisia, eivät käytä kaikkia voimiaan vain yhden suvun ylistämiseen, vaan kysyvät kaikilta vierailta nimen ja laulavat jokaiselle erikseen. Vastalahjaksi he odottavat rahaa. Ja tällä kertaa kyseessä ei ole länsimaalaisten rahastaminen, vaan yhtälailla paikallisia koskeva tapa.

Hääpäivän seremoniamestareina toimivat ”varaäidit” ja ”varaisät”, jotka ovat yleensä hääparin vanhempien sisaruksia. Hääparin vanhemmat eivät siis ensisijaisesti huolehdi hääjärjestelyistä, vaan heidän valitsemansa lähisukulaiset. Kunnantalon jälkeen lähdetään tervehtimään hääparin vanhempia heidän kotiinsa. Miehet käyvät yleensä myös moskeijassa. Yhteisten vanhempien tervehdysten jälkeen miehet kokoontuvat miehen vanhempien kotiin ja naiset naisen vanhempien kotiin. Miesten juhlaohjelmaan kuuluu syömisen lisäksi keskustelua ja kortin pelaamista. Naisilla syömisen ja keskustelun lisäksi luvassa on usein laulua ja tanssia sekä morsiamelle myöhemmin illalla suoritettavat seremoniat kuten jalkojen pesu.

Morsiamen kotona istuskelimme naisten kesken sisäpihalla rupatellen. Ruokana oli riisiä lihakastikkeella, joka kauhottiin suuhun suuresta vadista luonnollisesti käsin. Käsitteet jälkiruoka tai kahvittelu eivät ainakaan omien havaintojeni perusteella ole vielä lyöneet itseään läpi täällä, mitään makeaa ei ollut tarjoilla häissäkään. Pienemmät sukulaistytöt kiertelivät jakamassa mehuja, joita tarjoillaan pienistä kiinni solmituista muovipusseista, joihin hampailla tehdään pieni reikä ja sieltä imetään neste. Tämä nestehukan torjumismuoto ei tosin liity mitenkään erityisesti häähyörinään, vaan on käytössä ihan jokapäiväisessä elämässä. Kaduilla vastaan tulee jatkuvasti vastaan lapsia, jotka myyvät etenkin vettä tai välillä mehua noin puolentoista desilitran muovipusseihin pakattuina.

Illalla miehen siskot saapuvat hakemaan morsiamen kotoaan ja hänet viedään uuteen kotiinsa eli joko miehen vanhempien luo tai parin omaan kotiin. Siellä iäkäs nainen opastaa paria avioliiton saloihin, erityisesti kertoo naiselle, miten käyttäytyä tuoreen aviomiehensä kanssa. Kuherruskuukausi tarkoittaa perinteisesti Malissa sitä, että hääpari pysyttelee ensimmäisen viikon makuuhuoneessaan tai joltain sukulaiselta lainatussa huoneessa. Vastavihityllä vaimolla ei myöskään ole tapana juurikaan poistua kotoaan ensimmäisten kuukausien aikana. Häälahjaksi morsian saakin kaikki mahdolliset keittiötarvikkeet sekä myös riittävät vaatekerrat, ettei hänen tarvitse aluksi poistua kotoaan.

Perinteiset häätraditiot pitävät sisällään paljon yksityiskohtia, joista minulle on paljastunut varmasti vain murto-osa. Kaikki parit eivät kuitenkaan enää vietä häitään pilkulleen vanhojen traditioiden mukaan. Länsimaalaistumisesta esimerkkinä on vaikkapa se, että hääpuku on usein samanlainen valkoinen kermakakku kuin missä tahansa länsimaassakin. Osa täkäläisistä perinteistä säilyy tiukasti ja osa puolestaan lieventyy ja muuttuu. Kuten missä tahansa länsimaassakin.

Bamakosta kyläelämään neljäksi päiväksi osa 2

Kuvassa muistiinpanoja tekemässä Koninba (vas.), Kossira ja Sitan.

Koulutusta
SUDEP/OVE-hankkeen kylistä tuli kustakin paikalle koulutukseen valitut kaksi miespuolista animaattoria ja yksi naispuolinen animaattori. Koulutuksen ideana oli opettaa animaattoreille, miten tehdä peruskartoitus omasta kylästään. Koulutuksen ensimmäinen päivä oli teoriaa, jolloin käytiin läpi kaikki asiat, jotka animaattoreiden pitää omissa kylissä itsenäisesti toteuttaa. Kolmen seuraavan päivän aikana teoria vietiin käytäntöön ja kaikki teoreettisesti esitetyt asiat toteutettiin käytännössä Bougoulan kylää mallina käyttäen.

Ensimmäinen tehtävä on kylän historian selvittäminen, jonka jälkeen paneudutaan kylän maantieteelliseen sijaintiin. Lisäksi selvitetään kylän infrastruktuuri, erityisesti PCAE:n (vuosina 1999-2000 tehty paikallinen ympäristösuunnitelma) mukanaan tuomat muutokset, hallinnollinen järjestelmä, ympäristöasiat (kasvillisuus, maanviljelysalueet, laidunalueet ja vesilähteet) sekä elinkeinomuodot. Lopuksi pohditaan kylän kehitystä rajoittavia tekijöitä naisten ja miesten näkökulmista sekä niihin ratkaisuja. Ratkaisuille tehdään toteuttamissuunnitelma ja sille aikataulutus.Kaikki nämä asiat selvitetään yhteistyössä kylän asukkaiden kanssa animaattoreiden johdolla. Kaikista asioista piirretään kuvio, joka selventää asiaa myös lukutaidottomille ja jää pysyväksi muistoksi tehdystä työstä.

Koulutuksen alkaessa MFC-läiset jakoivat osallistujille kynät ja vihkot, joihin muistiinpanoja kirjoitettiin ahkerasti. Miehet tuntuivat kirjoittavan yleisesti ottaen naisia paljon nopeammin, mikä tuli todistettua ensimmäisen tauon aikana. Silloin miehet ryhtyivät rupattelemaan keskenään, kun naiset puolestaan jatkoivat muistiinpanojen kopioimista toistensa vihkoista. Yleisestikin ottaen tuntui siltä, että miehet olivat koulutetumpia ja sanoivat itsevarmemmin mielipiteensä asioista. Huomioni kiinnittyi myös pitkään kehitysyhteistyötä tehneen koulutusta vetäneen MFC:n Maricon tapaan kysyä vähän väliä: ”A ya faamou?” eli ”Ymmärsittekö?” Hän saattoi myös pyytää erityisesti naisia selittämään uudestaan kerrotun asian. Tämä tuntui olevan hyvin tarpeellista ja pitävän kaikki mukana koulutuksessa.

Teoriaosuus pidettiin kunnantalon kokoushuoneessa. Koulutukset kestivät aamukahdeksasta noin puoli viiteen ja niitä tauottivat pari pienempää paussia sekä yksi ruokatauko. Ruokatauolla kokoonnuttiin syömään riisipohjaisia ruokia isoista vadeista naiset ja miehet erikseen. Toisena päivänä käytännön esimerkin tekemistä varten siirryttiin pihalle mangopuun varjoon. Sinne paikalle saapui animaattoreiden lisäksi muita kyläläisiä sekä kylän vanhimmista koostuvan viisaiden neuvoston jäsenet. Kylän historiikkiosuus tehtiin puolestaan kyläpäällikön pyöreässä kokousmajassa viisaiden neuvoston kanssa eläintaljojen päällä istuen. Tunnelma oli hieman ristiriitainen. Yhtäältä oli upean liikuttavaa kuunnella iäkkäiden ja elämää nähneiden miesten muistelmia kylän historiasta. Toisaalta taas katossa roikkuvat ympärileikkausseremonian rituaaliesineet muistuttivat myös vähemmän pitämistäni asioista paikallisessa kulttuurissa.

Lisää pieniä havaintoja kyläelämästä

RISTIÄISET
Yksi Bougoulan aktiivinaisista, Sitan, vei minut Sata Kulubali -nimisen vauvan ristiäisiin torstai-iltana. Se oli melkein ainut hetki, kun en ollut MFC:n työntekijöiden tulkkausavun piirissä, sillä ristiäiset olivat vain naisille. Malissa muutenkin perhejuhlat juhlitaan yleensä erikseen, eli miehet omassa paikassa ja naiset omassaan. Luvassa oli juttelua, naurua, laulua ja tanssia. Naisilla tuntui olevan todella hauskaa heidän päästessään karistamaan vihdoinkin miehet kannoiltaan. Kodin sisäpihalla pidetyissä ristiäisissä juteltiin, naurettiin ja jossain vaiheessa eräs naisista alkoi laulaa. Toinen nappasi peltipurkin rummuksi ja muut naiset ryhtyivät tanssiaskelin kiertämään kehää laulun tahdissa, minä joukon jatkona ja yleisen hilpeyden aiheena. Afrikkalaisen tanssin kesäkurssilla hiotut opit eivät siis käytännössä paikallisia ihan viimeisen päälle vakuuttaneet. Ristiäislahjaksi naiset toivat lapsen äidille kankaita (kuvassa) ja rahaa. Vauvalla oli somistuksena pieni musta peruukki.

VAPAAT ELÄIMET
Luomutuotanto on Bougoulassa voimissaan. Suurin osa kylän eläimistä vaeltelee ihan vapaasti ympäri kylää. Joukosta löytyy ainakin aaseja, kanoja, kukkoja, lehmiä ja lampaita. Eläimet ovat kyllä jonkun omistuksessa ja kai omistaja jossain välissä eläimistään huolehtii. Taustalla on varmaan hyvin systemaattinenkin järjestelmä, mutta näin ulkopuolisen silmiin näytti siltä, että kaikki eläimet ryntäilivät ympäri kylää ihan miten itse halusivat. Joka tapauksessa ero länsimaalaisen lihan tehotuotannon ja malilaisen luomulihan välillä on aika suuri. Jopa niin suuri, että yksi länsimaalainen entinen vegetaristi kertoi minulle ruvenneensa Maliin tullessaan jälleen syömään lihaa sen luonnonmukaisesta tuotannosta johtuen.

RAKENNUKSET
Kylissä asutaan savesta tehdyissä taloissa. Niissä on usein olkikatto, joka vastoin yleistä oletusta ei päästä sisään juurikaan sadetta. Vessana on pihapiirissä oleva reikä maassa, jonka ympärille on rakennettu seinät, mutta ei useinkaan kattoa. Suihkussa käyminen tarkoittaa meille mökkikansalaisille tuttua veden ämpäristä päälleen kaatamista. Hauska yksityiskohta oli mielestäni se, että naiset asuvat yleensä neliskulmaiseksi rakennetuissa taloissa ja miehet puolestaan pyöreissä. Kylässä on eri avustusjärjestöjen rakentamat koulu, moskeija, kirkko, kaivoja ja aktiviteettikeskus.

ILTAKESKUSTELUT
Jokainen koulutuspäivä päättyi malilaisen teen juomiseen ja keskusteluihin. Kuvassa MFC:n Sekou tarjoamassa malilaista teetä.
Keskusteluja käytiin MFC:n kolmen työntekijän kanssa sekä muutaman koulutukseen osallistuneen kyläläisen kanssa. Ensimmäisenä iltana keskustelussa oli mukana myös kunnanjohtaja, jonka ensimmäinen kysymys minulle oli mielipiteeni moniavioisuudesta. Kerroin, että kulttuuritaustastani johtuen en voisi sitä omalle kohdalleni ajatella, mutta että ymmärrän kyllä, että se on osa malilaista kulttuuria ja perinnettä. Asian ymmärtäminen ei toki tarkoita asian hyväksymistä. Keskustelu moniavioisuudesta jatkui melkein joka ilta, onneksi hyvällä huumorilla höystettynä.

Bougoulan keskusteluissa moniavioisuudelle esitettiin kolme pääperustelua, joista viimeistä ymmärrän eniten. Ensimmäinen oli biologia, eli se, että kaikki maskuliiniset eläimet ovat moniavioisia. Tähän oli mahdollista esittää heti vastaväite, sillä löytyyhän eläimistä myös yksiavioisia lajeja, nisäkkäistä nykytiedon mukaan noin kolme prosenttia. Ja toisaalta, moniavioisista eläimistä molemmat sukupuolet ovat yleensä moniavioisia. Eli eläinten käytöksellä perustellen joko yksiavioisuus tai oikeus moniavioisuuteen molemmille sukupuolille. Argumenteissamme oli huomattavissa jännä ero, sillä paikallisten lähtökohtana oli luonnollisuus eli se mikä ihmiselle on alunperin tyypillistä. Oma lähtökohtani oli taas enemmänkin yksilöiden oikeudet. Yleisesti ottaen, mielestäni molemmilla osapuolilla olisi opittavaa toisesta lähtökohdasta, länsimaissa kun elämä puolestaan liukuu helposti liian kauas luonnollisuudesta.

Toinen perustelu oli kuulemma yleinen uskomus etenkin vanhempien sukupolvien parissa siitä, että miehet ovat naisia ylempiä sekä fyysisiltä voimiltaan että älyllisesti. Tämä ylemmyys oikeuttaisi moniavioisuuden, sillä yhdellä miehellä on riittävästi voimia sekä älyä hallita monta naista. Keskustelun osapuolista tosin kukaan ei tunnustanut itse olevansa tätä mieltä. Onneksi. Ymmärrettävää on toki, että harhaluulo naisten älyllisen kapasiteetin alemmuudesta vallitsee, koska heidän koulutustasonsa on huomattavasti alempi kuin miehillä. Heillä on siis yleensä käytössään vähemmän ajattelun kehittämiseen tarvittavia välineitä. Tämän muuttamiseksi Sinsiberekin tekee osuutensa järjestämällä luku- ja laskutaitokoulutusta kylän naisille sekä voimaannuttamalla heitä toimimaan aktiivisemmin kyliensä päätöksien tekemisessä.

Kolmas perustelu oli perinteet ja uskonto. Tämä argumentti oli ainoa, jonka tietyllä tavalla ymmärrän. Se ei silti perustele tai oikeuta käytäntöä. Länsimaalaisena on kuitenkin turha tulla tänne ja sanoa, että moniavioisuus on huono asia ja se pitää nyt lakkauttaa. Sellainen asenne aiheuttaisi ainoastaan voimakkaan puolustelevan vastareaktion. Mutta keskustelua aiheesta on hyvä herätellä, loppujen lopuksi moniavioisuutta tuntui olevan vaikea kestävästi argumentoida nyky-Malissa. Siksi onkin tärkeää pyytää perusteluja asialle, joka aikaisemmin on ollut itsestäänselvästi hyväksyttävä asia. Keskusteluun osallistuneet olivat sitä mieltä, että maapalloistumisen myötä myös suhtautuminen moniavioisuuteen on murroksessa Malissa, vaikkakin hitaassa sellaisessa.

Miesten kanssa keskustellessa argumentti on usein myös se, että monet naiset itsekin pitävät moniavioisuutta hyvänä asiana, sillä se helpottaa heidän elämäänsä. Kysyin asiasta naapurissa asuvalta naispuoliselta kaveriltani, joka oli asiasta täysin eri mieltä. Vuolassanaisesti hän kertoi, että malilaiset naiset eivät varmasti kannata moniavioisuutta, sillä se tuo mukanaan vain ongelmia. Keskustelut asiasta jatkuvat!

Bamakosta kyläelämään neljäksi päiväksi osa 1

Koulutusta Bougoulan kylässä
Kehitysyhteistyö on haastava laji. Jos joku on asiasta eri mieltä, vasta-argumentteja otetaan kiitollisena vastaan. Suurin osa kehitysyhteistyön toimijoista on varmasti hyvällä asialla, mutta käytännössä toteutus on lähes poikkeuksetta kovin haasteellista. Kehitysyhteistyön haastavuus on loogista ajatellen jo pelkästään sen lähtökohtaa. Eli jo pelkkä tarve kehitysyhteistyölle kertoo siitä, että maailmassa on jotain pahasti pielessä. Ideaalimaailmassa ei tarvittaisi kehitysyhteistyötä ollenkaan, vaan maailma olisi riittävän reilu kaikille.

Nykyisin kehitysyhteistyössä käytetään yleensä osallistavia lähestymistapoja, eli paikalliset ihmiset pyritään saamaan mukaan suunnittelemaan, toteuttamaan ja arvioimaan hanketta. PRA (Participatory Reflection and Action) on paljon käytetty termi, jonka lähtökohtana on nimenomaan paikallisten ihmisten osallistaminen. Viime torstaina lähdimme pitämään neljän päivän koulutuksen PRA-lähtöisesti Bougoulan kylään SUDEP/OVE –hankkeen tiimoilta.

SUDEP/OVE on tanskalaisrahoitteinen juuri käynnistymässä oleva hanke MFC:ssä. Sen voidaan ajatella olevan Sinsibere-hankkeen sisarhanke, sillä myös siinä päämääränä on aavikoitumisen hidastaminen kaupallisen puunhakkuun vähentämisellä. Synergiaetujen saavuttamiseksi se toimii tiiviissä yhteistyössä Sinsiberen kanssa ja sen hankealue on kuusi Sinsibere-kylää. Sinsiberen toimiessa nykyään suhteellisen konkreettisten asioiden parissa SUDEP/OVE keskittyy enemmän yksilötasolla kyläläisten kapasiteetin vahvistamiseen sekä poliittisella tasolla ympäristöasioiden lobbaamiseen.

Koulutukseen saapuneista kyläläisten keskuudesta valituista animaattoreista suurin osa näytti olevan asiasta innostuneita. Tietenkin joukkoon mahtui myös muutama animaattori, joka ei tuntunut olevan kovin tosissaan koulutuksen suhteen. Itse mietin kyläläisten motivaatiota koulutuksiin. Juuri Bougoulan kylä on nimittäin kehitysyhteistyön kultamaita johtuen ainakin sen hyvästä sijainnista sekä aktiivisesta ja kehitysyhteistyömyönteisestä kunnanjohtajasta. Pienessä kylässä toimiikin jo useita eri järjestöjä. Sitä enemmän hämmästelen vielä näin jälkikäteen sitä, kuinka paljon naisia saapui paikalle viime postauksessa kertomaani osuuskunnan toiminnasta tiedottavaan kokoukseen. Ehkä se johtui siitä, että kyseessä on ensisijaisesti pelkästään naisille suunnattu hanke.

SUDEP/OVE-koulutus kyläläisten kapasiteetin vahvistamiseksi oli mielestäni järkevän ja hyödyllisen tuntuinen. Yleensä on järkevämpää vahvistaa paikallisten kapasiteettia ja saada heidät itsensä löytämään ja ratkaisemaan omia ongelmiaan kuin pelkästään tuoda jotain valmista kylään. Ja toisaalta kovin luonnollista on myös se, että paikallisten näkökulmasta esimerkiksi nopeassa aikataulussa toteutettava rakennushanke voi tuntua hyödyllisemmältä kuin kapasiteetin vahvistus, jonka konkreettisia tuloksia on vaikeampi näyttää. Keskustelin joidenkin animaattoreiden kanssa, jotka vakuuttivat pitävänsä koulutusta mielekkäänä ja hyödyllisenä. Hieman kyynisenä tosin mietiskelin, että sanottiinkohan minulle niin pitkälti siksi, että olin hankejärjestön edustaja.

Vuonna 1999-2000 tehtiin kaikissa kolmessa Sinsibere-kunnassa (Bougoula, Dialakoroba ja Sanankoroba) PCAE eli paikallinen ympäristösuunnitelma. Ne tehtiin tiiviissä yhteistyössä kyläläisten ja paikallishallinnon kanssa. Niistä nousi esille erityisesti polttopuiden kaupallisen hakkuun aiheuttamat ympäristöhaitat. Sinsibere kehitettiinkin vastaamaan tähän ongelmaan. Nyt SUDEP/OVE-hankkeen alkaessa palattiin taas PCAE-suunnitelmiin ja lähdettiin analysoimaan, miten ne ovat toteutuneet. Bougoulan kunnassa viime viikolla pidetyn koulutuksen sisällöstä kerron lisää seuraavassa postauksessa.

Pieniä havaintoja kyläelämästä
Koordinaattori-Oonan sanoin: ero Suomen ja Bamakon välillä on monin tavoin pienempi kuin ero Bamakon ja kylien välillä. Bougoula sijaitsee vain 40 kilometrin päässä pääkaupungista, mutta henkinen etäisyys on ihan eri luokkaa.

KYLÄPÄÄLLIKKÖ
Kylää johtaa kylien miehistä koostuva ”viisasten neuvosto”. Tärkeänä neuvoa antavana elimenä toimii lisäksi "vanhojen neuvosto", joka koostuu kylän vanhimmista miehistä. Kyläpäällikkönä on Bougoulan kylässä aina vanhin Kulubali-sukunimeä kantava mies. Kuvassa kylän vanhojen neuvosto, nykyinen päällikkö löytyy kuvan oikeasta reunasta. Malin 1990-luvulla alkanut hallinnon hajauttaminen toi hallintoon myös kunnallistason eli kunnanjohtajan jokaiseen kuntaan. Käytännössä viisasten neuvostoilla on edelleen roolinsa päätösten tekemisessä. Kokouspaikkana on kulloisenkin päällikön kodin viereen rakennettava pyöreä rakennus, jossa eläinten kuivattujen nahkojen päällä istuskellessa on lokoisaa keskustella tehtävistä päätöksistä.

IHMISET
Ihmiset olivat todella ystävällisiä. Tietenkin he näkevät minut kehitysyhteistyöjärjestön työntekijänä, mikä varmasti vaikuttaa myös suhtautumiseen. Mutta oli taustalla mitkä tahansa motiivit, oli vastaanotto kovin lämmin. Jälleen täytyy korostaa, että paikallisen bambarankielen muutamankin ilmaisun osaaminen on todella hyödyllistä. Paikalliset naiset halusivat havainnollistaa työnsä raskautta laittamalla minutkin kokeilemaan hirssin jauhamista käsipelillä. Raskasta on, täytyy myöntää. Lapset ovat tietenkin aina eniten ihmeissään ja ihastuksissaan yllättävistä vieraista. Ja toisaalta osa lapsista myös peloissaan, muutama heistä ainakin parahti kirkkaaseen itkuun valkoisen naamani ilmestyessä liian lähelle.

KOULUTUKSISSA RENNOSTI
Ihan ensimmäisen koulutuksen alkuun tehtiin yhdessä säännöt. Niihin lukeutuivat muun muassa se, ettei kokouksiin saa tulla ja mennä miten haluaa eikä niissä saa nukkua. Jälkimmäistä sääntöä noudatettiin lähes pilkulleen ensimmäisen päivän ajan, mutta sen jälkeen siitä kyllä lipsuttiin ja räikeästi. Ennen Maliin tuloa olin kuullut hupaisia esimerkkejä afrikkalaisten kanssa pidetyistä kokouksista, joita tahdittavat kuorsauksen sävelet. Kuorsausta en Bougoulassa kuullut, mutta monta sulkeutunutta silmäparia kyllä näin.

KURJUUS
Ei sen voi antaa olla koskettamatta, vaikka yrittäisikin. Suurimman osan ajasta asiaan pystyi suhtautumaan aika hyvin, mutta hetkittäin tuli todella paha olo. Yhtäältä melkein fyysinen pahoinvointi kaikesta kurjuudesta ja itsestä epähygieenisiltä tuntuvista oloista ja toisaalta todella paha olo maailman epäoikeudenmukaisuudesta. Nämä yhdistettyinä koko vierailun kestäneeseen vatsavaivaan olo oli paikoin hieman heikohko. Mutta mikäs minulla ollessa, itse pääsin Bamakoon hoitamaan vatsaani kuntoon kyläläisten jäädessä vilkuttamaan valkoiselle maastoautolle. Luonnollisesti näin ja koin kylässä myös paljon positiivisia asioita, eivätkä kyläläiset tietenkään näe elämäänsä pelkkänä kurjuutena. Mutta silti siellä samassa ideaalimaailmassa, jossa kehitysyhteistyötä ei tarvittaisi, olisi tietenkin kaikilla ihmisillä mahdollisuus muun muassa terveydenhuoltoon ja monipuoliseen ruokavalioon.

Osuuskuntaa perustamassa

HANKKEEN KEHITYKSESTÄ
Sinsiberen käynnistyessä vuonna 2001 hankkeen pääpaino oli aavikoitumisen torjumisessa. Tähän ollaan pyritty ympäristökoulutuksella ja vahvistamalla kylien naisten vaihtoehtoisia ansaintakeinoja kaupallisen puunhakkuun korvaamiseksi. Hankkeessa toteutettavia kestävän kehityksen mukaisia ansaintakeinoja ovat muun muassa saippuan ja muiden karitepähkinöistä valmistettavien tuotteiden valmistus ja puutarhanhoito. Näitä ansaintakeinoja harjoitetaan kylissä ja puunhakkuuta on pystytty korvaamaan niillä. Mikäli ansaintakeinot eivät tuota riittävästi, joutuvat naiset kuitenkin edelleen turvautumaan puunhakkuuseen lisäansioiden saamiseksi.

Vuonna 2007 alkaneessa hankkeen uudessa vaiheessa keskeistä onkin vahvistaa vaihtoehtoisia ansaintakeinoja paikallisten tuotteiden laadun parantamisella ja markkinoinnilla sekä voimaannuttaa naisia keskeisiksi toimijoiksi kylissä. Tätä varten on Sinsibereen osallistuvien naisten kanssa päätetty perustaa osuuskunta. Sille on rakennettu osuuskuntakeskus ja valittu 13:sta jäsenestä koostuva hallitus. Osuuskuntakeskusta tullaan käyttämään varastona, koulutuspaikkana ja tontille tullaan sijoittamaan monitoimikeskus, josta löytyy muun muassa mylly kyläläisten käyttöön. Osuuskuntakeskuksen on tarkoitus ruveta pyörimään kyläläisten voimin ilman ulkopuolista apua 5-6 vuoden kuluessa.

OSUUSKUNTATIEDOTUSTA BOUGOULASSA
Kaikki suuri alkaa kuitenkin pienestä. Ennen kuin voidaan ruveta puhumaan osuuskunnan pyörittämisestä on kerrottava kyläläisille, mikä osuuskunta on. Bougoulan kylässä järjestettiin kokous, jonka tarkoituksena oli tiedottaa kokoukseen saapuneille naisille osuuskunnasta ja sen käytännön asioista. MFC:stä paikalla oli Ami kokouksen vetäjänä ja SUDEP-hankkeen koordinaattori Marico kirjurina.

Olimme myöhässä muutamia tunteja. Naiset olivatkin kaikki jo kokoontuneet kylän kokouspaikalle eli ison puun alle odottamaan meitä. Paikalla oli nelisenkymmentä naista ja perheen pienimmät lapset puuhailivat ympärillä. Isommat lapset olivat vielä koulussa. Meidät MFC-läiset istutettiin naisia vastapäätä oikeisiin tuoleihin. Kylän naisilla oli puolestaan mukana omia pikkuisia jakkaroitaan, joilla he istuivat, osa istuskeli myös puun runkoon nojaten.

Kokous alkoi perinteisin tervehdyksin ja kuulumisten kyselyillä. Ami oli selvästikin tuttu toimija naisille. Osuuskuntaan liittyminen maksaa 1000 CFA (alle 2 euroa) ja lisäksi on maksettava 1500 CFA:n arvoinen talletus osuuskunnan yhteiskassaan. Taloudellista hyötyä naiset saavat siitä, että osuuskunnan kautta he saavat paremman hinnan myymistään tuotteista. Taloudellisen hyödyn lisäksi osuuskuntaan liittyneille naisille järjestetään koulutuksia. Osuuskuntatoiminnan kautta he saavat valtaa päättää omista asioistaan ja sitä kautta itsevarmuutta osallistua myös kylässä tehtävien päätösten tekemiseen.

Osuuskunnan pystyttäminen on haasteellista. Paikalla olleet naiset kyselivät kiinnostuneina osuuskunnasta, mutta osa vaikutti hieman huolestuneelta liittymismaksujen maksamisesta. Yksi kysymys oli, voidaanko kyseinen yhteensä neljän euron suuruinen maksu maksaa erissä. Osuuskunnan pyörimiseksi ilman Sinsibere-hankkeen työntekijöiden tukea on tehtävä paljon työtä, ennen kaikkea järjestettävä paljon koulutusta osuuskuntatoiminnasta. Ami korosti puheenvuoroissaan osuuskunnan olevan kylien naisten omissa käsissä ja Sinsiberen henkilökunnan olevan vain sitä tukemassa eikä pyörittämässä. Alkuvaikeuksien voittamiseksi jokaisen naisen panos on tärkeä.

Malilaisessa keittiössä
Sunnuntaina koitti pitkään odotettu päivä: kokkausta naapurin Kadin kanssa. Kadin perheineen voi periaatteessa ajatella asuvan meidän takapihallamme. Tonttimme rajoittuu oman huoneeni seinään, jonka takana alkaa ihan uusi maailma. Muurien ympäröimä piha-alue on täynnä elämää ja sieltä löytyy ainakin seitsemän perheen kodit. Samassa pihapiirissä pestään pyykkiä, hoidetaan lapsia, tehdään ruokaa, letitetään hiuksia, korjataan mopoa ja jahdataan kanoja. Aikaisemmin kerroin, kuinka naapurit ovat lähellä. Nyt näin, kuinka todella käytännössä useampi perhe asuu melkein ihan ikkunani alla. Ja hauskaa ajatella, että osa kuulemistani elämän äänistä kuuluu kulmakioskia pyörittävälle Kadille lapsineen, mitä en ollut aikaisemmin hahmottanut.

Kadi oli antanut listan ruokaan tarvittavista raaka-aineista. Vihannesten hankkiminen sokkeloiselta torilta sujuu jo vanhasta tottumuksesta, lihan ostaminen oli puolestaan uusi elämys. Valinnanvaraa ei juuri ollut, sillä tulin myöhässä paikalle ja onnistuin saamaan viimeisen lihanpalasen, joka kauppiaalla oli jäljellä. Se tuntui tosin olevan kovasti ainakin paikalla olleiden kärpästen suosiossa. Ruoka oli riisiä vihannes- ja lihakastikkeella senegalilaisittain. Kastikkeeseen kuului lihan lisäksi porkkanaa, kaalia, perunaa, sipulia, valkosipulia, pippuria, chilipippuria ja muita mausteita. Jo valmiiksi maagiset kokkaustaitoni ovatkin nousemassa täällä ihan uudelle tasolle.

Raaka-aineiden hankkimisen lisäksi ennen varsinaista ruoanlaittoa oli hankittava hiilet. Malissahan 90% energiasta tuotetaan polttopuilla ja puuhiilellä. Meidän luksusasunnossamme on kaasuhella, jolla ruoanlaitto on huomattavasti nopeampaa. Hiilet haettiin viereisestä pihapiiristä, jossa jälleen avautui uusi maailma. Ihmeellistä, kuinka kivimuurissa olevasta pienestä aukosta sisään astuessa ei astukaan tyhjyyteen vaan keskelle usean perheen arkisia askareita.

Kysyin Kadilta, monelleko hengelle hän yleensä sunnuntaisin kokkaa. Vastaus oli, että hän kokkaa ”tarpeeksi”. Eli ensinnäkin oman perheen jäsenille, mutta lisäksi usein ruokaa tarjotaan myös yllättäen kylään tupsahtaville tai naapureille. Ruoka nautittiin isosta kulhosta käsin. Käsillä syöminen on oma taitolajinsa. Onneksi pääsin aloittamaan tarpeeksi hyvin paakkuuntuvalla riisilajikkeella, joten onnistuin saamaan suurimman osan ruoasta suuhun asti. Mestarikokin tiukassa opastuksessa valmistettu ruoka oli taivaallisen hyvää, tosin tuntien odotuskin varmasti vaikutti ruoan maistuvuuteen.

Yhteensä pihapiirissä kokkailemiseen meni melkein kolmisen tuntia, vaikka aika hurahtikin kuin siivillä. Siitä pitivät huolen jaloissa pyörivät lapset, joille viihdykettä tuotti esimerkiksi vaaleiden hiuksieni silittäminen ja bambarankielellä sanomieni sanojen matkiminen. Sukupuolten roolit täyttyivät perinteisen kaavan mukaisesti: naisten kokkaillessa kämppikset kutsuttiin pian katsomaan perheen isän kanssa Antonio Banderaksen tähdittämän Desperadon. Kun elokuva loppui, miehet siirtyivät seuraamaan perheen sotrama-pikkubussin ja moottoripyörän korjaamista kunnes ruoka oli valmista.

Aurinkoenergiaa kyliin

Lorin ja aurinkoenergia

Toiselle kylävierailulle lähdettiin Sinsiberen hanketyöntekijän Amin, sekä viime vierailulla mukana olleen Sekoun kanssa. Mukaan haimme kanadalaisen Lorinin, joka oli tullut Maliin eväänään isoisältään oppimansa yksinkertainen tapa aurinkoenergian hyödyntämiseen. Valmistustavan ideologiaan kuuluu, että siinä käytetään hyvin yksinkertaisia ja paikallisia rakennusaineita. Perusideana on aurinkoenergian heijastaminen peilien avulla haluttuun kohteeseen, jolloin sen teho moninkertaistuu suhteessa peilien lukumäärään. Maliin Lorin oli tullut siksi, että hän oli tavannut jonkun bamakolaisen, jolla oli kontakteja ympäristöasioiden parissa toimiviin ihmisiin. Näihin kontakteihin kuuluu myös MFC:n johtaja Ibrahim Togola. Tämän ansiosta Lorin oli nyt kanssamme matkalla Sinsibere-kyliin.

Kehitysyhteistyötä on hyvä suunnitella pitkään ja hartaasti. Välillä taas yksinkertainen ja toimiva idea saattaa olla riittävä lähtökohta menestyksekkäälle toiminnalle. Etenkin jos sen taakse saa riittävästi kokemusta ja paikallistuntemusta, joita MFC:stä Lorininkin käyttöön riittää. Lorin kertoi muuten tulleensa Maliin Ranskan Marseillesta asti autokyydillä, matka oli kestänyt pysähdyksineen sellaiset kolme viikkoa. Kotiin Kanadaan ei kuulemma ole kiirettä, koulutusta aurinkoenergian käytössä hän on valmis antamaan Malissa niin kauan kuin paikallisilla innostusta riittää. Mielenkiintoinen sekoitus humanistista maailmanparannusta ja teknologiauskoa. Lisää Lorinin hankkeesta hänen blogissaan: http://solarfireproject.blogspot.com

Ajatuksena on järjestää työpajoja, joissa Lorin opettaa paikallisia rakentamaan vastaavalla tekniikalla aurinkoenergialla toimivia laitteita. Aikaisemmin hän on vetänyt vastaavanlaisia työpajoja Meksikossa sekä Kuubassa. Jälkimmäisessä se oli ollut huomattavasti haasteellisempaa, vastaanotto oli ollut paljon epäilevämpi eikä lupia toimintaan oltu kovin hanakasti myönnetty. Meksikossa toiminta oli lähtenyt paremmin käyntiin ja siellä

aurinkoenergialla työstettyjä kaakaopapuja myydään nykyään Kanadaan Reilun Kaupan kautta. Työpajat ovat Lorinin mielestä periaatteessa kaikille kiinnostuneille avoimia. Yhden laitteen hinnaksi hän arvioi noin 170 000 CFA eli suunnilleen 250 euroa. Sinsiberessä niitä voitaisiin käyttää esimerkiksi karitepähkinöiden kuivaamiseen.

Kävimme näyttämässä Lorinille Sinsiberen uuden osuuskuntarakennuksen, jonka tontilla olisi runsaasti tilaa asentaa aurinkoenergialla toimivia laitteita. Lisäksi kävimme kunnanjohtajan juttusilla, joka piti ajatusta hyvänä. Bougoulan kylään saavuttaessa minun piti hieraista silmiäni pari kertaa, sillä viime kerralla aika uneliaalta vaikuttavan kylän paikalla oli nyt ihmisiä pilvin pimein ja radiot soittivat uusimpia Malin hittejä. Ami valaisi minua kertomalla, että keskiviikkona on markkinapäivä Bougoulassa. Siitä johtuen kaikki kynnelle kykenevät lähikylien ihmiset saapuvat sinne myymään ja ostamaan. Tällä kertaa loput edellisen vierailun kuoppaisista teistä jäivät siis ajelematta ja silti onnistuimme bongaamaan sekä Bironissa tapaamiamme naisia että Tafelèn puutarhan johtajanaisen.

Vauvoja ja edelleen mangoja
Viime postauksessa viittasin siihen, kuinka internetin ja muiden yhteyksien kehittyminen on samankaltaistanut kokemuspiiriämme ympäri maailmaa. Toinen hurja juttu asiaan liittyen on se, että vaikka on kaukana ja erilaisessa kulttuurissa, on kuitenkin lähellä. Tämän blogin välityksellä kommunikoin tutuille (ja toivottavasti tuntemattomillekin) kuulumisia viikottain. Toimistolla nyt nettiyhteyksien pelatessa luen sähköpostia melkein joka arkipäivä. Vaikka on Bamakossa, on siis edelleen läsnä myös suomalaisessa elämässään.

Vielä viisitoista vuotta sitten tämä olisi ollut ihan erilainen kokemus. Kirjeiden kirjoittelu silloin tällöin, niistäkin osa olisi varmasti eksynyt matkan varrelle. Mielenkiintoista on ajatella, olisiko kokemus ollut jollain tapaa autenttisempi. Nyt on vaikea ihan oikeasti irrottautua omastaan ja sujahtaa malilaiseen elämään, koska kuitenkin on niin selkeästi kiinni virtuaalisesti länsimaailmassaan. On Malissa, mutta samanaikaisesti tuntuu, että osittain Suomessa.

Tämän viikon pieniä suuria hetkiä ovat olleet kylävierailun lisäksi naapurin kolme ja puoli kuukautta vanhan vauvan sylissä pitäminen sekä edelleen ne mangot. Pahoittelen, mutta mangojen ihanuudelle ei voi olla immuuni! Tämän viikon harmituksia puolestaan kyvyttömyys ymmärtää kaikkea paikallisesta ranskasta sekä naisten asema. Jälkimmäinen tosin lukeutuu kestosuosikkeihini täällä harmituksen ja vihastuksen aiheuttajana.